perjantai 18. marraskuuta 2016

Isänpäivän viettoa



Kuopuksen tekemä kello ruotsinopiskelun tukena



Ihme: kerrankin SOKEROIMATONTA maustamatonta jugurttia hunajan kera

Tulista nuudelisalaattia

 

 
Maustettua perunamuusia
 


 



 

 
 
 
Vuosi sitten perhe vietti isänpäivää muiden suomalaisperheiden kanssa viiden tähden hotellin luksusbrunssilla, jossa tarjoilupöydät pursuilivat hummereita ja jos jonkin sortin herkkuja ympäri maailmaa. Tarjoilijat kiertelivät pöydän ympärillä täyttämässä laseja aidolla samppanjalla. Äitiä olisi kovin houkutellut tänäkin vuonna osallistua ystäväperheiden kanssa samanlaiselle juhla-aterialle (Suomessa vastaava ei ole mahdollista), mutta Isä halusi tehdä jotain muuta, kokea jotain erilaista. Ehkä jotain liikunnallista? Tutustua Pekingin nähtävyyksiin? Tai ihan vain levätä kotosalla?


Niin siinä kuitenkin kävi, että isänpäivä meni rästitöitä tehden. Viimeisten viikkojen aikana Äiti on ollut erityisen kiireinen, joten moni asia on jäänyt rempalleen. Esikoisen lukion äidinkielenopintojen korvattavuudet ovat jääneet selvittämättä, Kakkosen ruotsinopiskelu keskeytyi heti kokeen jälkeen. Erinäinen määrä sähköposteja odotti vastaamista, pojilla Suomi-koulun läksyt tekemistä. Niinpä sunnuntaiaamuna kaikki paiskivat töitä, jok’ikinen kuopusta lukuun ottamatta.


Illalla perhe lähti mongolialaiseen jurttaravintolaan. Ravintola koostuu erinäisestä määrästä jurttia, jokainen niistä on kuin yksi kabinetti, joka varataan kokonaiselle seurueelle. Isän työpaikan sihteeri M. oli auttanut jurtan varaamisessa puhelimitse, ystävällisesti jopa antanut ravintolaan puhelinnumeronsakin kielivaikeuksien varalta.


Kotoa lähteminen tapahtui kiireessä, Äidillä oli vielä työt kesken, kun muu perhe jo odotteli autossa. Ajomatka kesti lähes tunnin. Perillä mongolialaiseen nahka-asuun pukeutunut jätti ohjasi perheen heidän jurttaansa. Asiakkaat kuljettiin kiertoreittiä, jotta he saivat katsella, kuinka kokonaiset lampaat pyörivät keittiön grillissä. Kun perhe jurtassa istahti paikoilleen, Isä isännänpaikalle kasvot ovea kohti, ja he saivat viimein tilauksensa tehtyä, muisti Äiti tärkeän asian. Ennen lähtöä oli ollut tarkoitus käydä nostamassa rahaa Suomesta luottokortilla. ”Onko sinulla yhtään käteistä?” kuiskasi hän Isälle. ”Unohtui hakea. Mutta maksan kortilla”, vastasi Isä. Äidin mieleen hiipi pahaenteinen aavistus. Hyvin harvassa kaupassa tai ravintolassa Pekingissä voi maksaa ulkomaisella luottokortilla. Äiti ei sanonut mitään.

 
Syötiin kaikessa rauhassa. M. oli tilannut lammasta kahdeksalle hengelle, pienimmän mahdollisen määrän, ja Äiti erilaisia kasviksia lampaan kaveriksi. Kaalikeittoakin tilattiin, luultiin sitä kyllä jälkiruoaksi. Koko ajan vieressä seisoi vähintään yksi tarjoilija, tuijottamassa hievahtamatta kun perhe söi. Kaatamassa puolukkamehua laseihin. Sorkkimassa ruokaa kokoon tarjoilulautasella.

 
Kun tuli laskun maksamisen aika, viisi henkilökunnan jäsentä tungeksi jurtassa ihmettelemässä korttia ja kokeilemassa sitä maksupäätteeseen. Ei huolinut laite. He yrittivät ehdottaa, että Isä maksaisi WeChatillä, kiinalaisten omalla Whatappilla, jolla voi parilla napin painalluksella maksaa myös ostoksia ja laskuja, siirtää jopa rahaa kaverille. Ei toimi, puistelivat tarjoilijat päätään. ”Missä on lähin pankkiautomaatti”, yritti Äiti kysyä. Henkilökunta puisteli päätään. Ei tietoa.  Äiti näytti kännykkäsovellussanakirjastaan sanaa pankkiautomaatti. Kukaan ei vieläkään muka ymmärtänyt tai tiennyt, ravistelivat vain päätään. Méi yŏu (ei ole). Miten niin méi yŏu, ihmetteli Äiti. Eikös me olla edelleenkin Pekingissä, täytyyhän täällä nyt jossain olla automaatti. Méi yŏu, tuli vastaukseksi hyvin pontevasti. Soitetaan ystävällenne M.:lle, hän maksaa WeChatillä, ehdottivat tarjoilijat. No ei taatusti soiteta, puuskahti Isä. Eihän hän voi pyytää firmansa sihteeriä maksamaan omaa ravintolalaskuaan, ei vaikka hän maksaisi heti seuraavana päivänä takaisin.

 
Onneksi Isä sai viimein puhelimensa kartta-appsin avulla etsittyä muutaman minuutin ajomatkan päästä pankkeja. Äiti selitti tarjoilijoille, että Isä ajaa autolla hakemaan rahaa. Henkilökunta pudisti vastaukseksi tiukasti päätään: Ei käy! Äiti vastasi heille yhtä tiukasti, että kyllä käy. ”Ja minä ja lapset odotamme täällä,” hän jatkoi, istutti tomerasti takamuksensa tuolilleen ja otti kirjan käteensä. Henkilökunnan jännitys laukesi silminnähden, kun he kaikki huokaisivat helpottuneina ja jurtta tyhjeni hetkessä. Melkein kaikki lähtivät, yhtä lukuun ottamatta. Koko illan perheelle tarjoillut tarjoilija jäi jurttaan vahtimaan, ettei perhe vaan lähde maksamatta pakoon. Nolommaksi olonsa jurtassa taisi kuitenkin tuntea tämä tarjoilija, etenkin kun kuopus napsi Äidin kännykällä valokuvia koko ajan. Myös tarjoilijasta. Tämän tästä jurtan verho-ovi kävi, aina joku tarjoilija piipahti kurkistamassa perhettä. Joko uteliaisuuttaan tai varmistamassa, etteivät nämä ole pötkineet maksamatta pakoon. Jokaisella kurkistajalla oli muka joku toimitus hoidettavanaan. Jokainen heistä kurkkasi ikkunasta ja työnsi kätensä jurtan ovesta sisään, hapuili ovenviereiseltä tarjoilupöydältä jotain käteen napattavaa. Toiseksi viimeinen nappasi Kleenex-paketin. Viimeinen kävijä yritti hädissään hapuilla kädellään vielä jotain vietävää, mutta työkaverit olivat jo vieneet pöydältä kaiken irtoavan.

 
Puolisen tuntia myöhemmin Isä palasi pelastamaan perheensä. Ja kertoi, että vasta kolmannen pankin automaatti oli toiminut. Skeptisenä hän oli Shanghain ja Beijing -pankkien jälkeen viimein kokeillut myös Rural Bankia, mutta se olikin nimestään huolimatta sittenkin näistä kaikkein kansainvälisin!

 
Maanantaina Isä kuuli sihteeri M.:ltä töissä, että oli ravintolasta ennätetty soittaa hänellekin. Pyydetty maksamaan laowaiden lasku.

 
Kiinassa luottamus asiakkaaseen on hyvin olematonta verrattuna Suomeen. Suorastaan yllättävää on oikeastaan se, että sentään ravintoloissa lasku maksetaan vasta ruokailun jälkeen. Usein hotelleissa nimittäin tehdään asiakkaan luottokortille katevaraus, oikeammin ennakkomaksu, joka kattaa enemmän kuin asiakas ehtii oleskelunsa aikana kuluttaa. Jos katevaraus ylittyy, sitä pitää nostaa. Ja ylijäämä saattaa palautua asiakkaan kortille vasta useita viikkoja myöhemmin. Tästä saimme tuta keväisellä laskettelureissullamme Gentingissä, kun erehdyimme maksamaan loppulaskun käteisellä ja katevaraus palautettiin vasta viikkojen perästä takaisin kortille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)