Isänpäivää odotellessa

 

Maanantaiaamuna koulubussia odottaessamme hollantilaisnaapurini yllättäen totesi, että oli sitten isänpäivä eilen. Nyökkäsin ihmetellen. Mistä hän mahtoi tietää? Viettäähän suurin osa niistä maista, jotka tuntevat isien ikioman päivän, sitä aivan toisena ajankohtana kuin me Pohjoismaissa (paitsi Tanskassa). Meidän lisäksemme vain virolaiset muistavat isiään vuoden synkimpään aikaan. Mainitsemani hollantilaiset naapurimme ovat asuneet aikaisemmin vuosia Ruotsissa, joten heidän Facebookinsa oli kuulemma täyttynyt sikäläisten ja täkäläisten skandinaaviystävien päivityksistä, joissa hurrattiin isille. Siitä hän sen tiesi.
 

 

Pekingin suomalaiset isät saivat ansionsa mukaan lauantaina Suomi-koulussa, jossa perheille tarjottiin korvapuustit, kaakut, ja kahvit, lapset ojensivat isilleen piirtämänsä kortit ja pienet lahjat. Koska suomalaiset isät ovat tunnetusti käteviä käsistään, he saivat lahjaksi työkaluja, tosin avaimenperän muodossa. Ja jotkut erityisen onnekkaat – kuten meidän isämme - saivat kerrassaan neljä avaimenperää.
 

 

Suomi-koulusta jatkoimme matkaamme jättimäiseen kiinalaiseen supermarketiin, jossa käymme kaksi kertaa vuodessa täyttämässä ”kuivamuonavarastoja” Isän työpaikalla jaetuilla kupongeilla. Jostain syystä firma jakaa työntekijöilleen huomattavien summien edestä ilmaiskuponkeja. Supermarket, jossa niitä pystyy käyttämään, sijaitsee tunnin ajomatkan päässä kotoamme, joten jaksamme lähteä sinne säästämään yleensä vain silloin, kun tilillä rahat ovat vähissä ja palkkapäivään on aikaa. Mutta koska kiinalaisesta supermarketista on hyvin vaikea keksiä mitään ostettavaa, ei omaa rahaa kulunut tälläkään kertaa penniäkään, emmekä saaneet edes kulutettua kuponkeja loppuun! Emme sittenkään, vaikka lupasimme lapsille, että jokainen heistä saa ostaa 15 euron edestä mitä haluaa (he päätyivät ostamaan koulutarvikkeita sekä keskenään kimpassa sipsejä ja limsaa). Siitä huolimatta kuponkeja jäi jäljelle, vaikka ostoskärryyn lähti myös tulostin, uusi halpisprintteri onnettoman HP:n toimistolaitteen tilalle. Minä kun tarvitsen tulostinta kipeästi työssäni.
 

 

Asiointimme supermarketin elektroniikkaosastolla kuvaa erinomaisesti kiinalaisen ostotilanteen omituisuutta – meidän näkökulmastamme. Kolme myyjää touhuaa ympärillämme, minä tulkkaan parhaani mukaan heidän ja mieheni välillä. Tuleeko väriä vai mustaa ja valkoista? Myyjät nyökkäilevät. On väriä. ”Emme halua mustaa ja valkoista, haluamme väriä”, varmistan vielä kerran ja osoitan valkoista printteriä kysyvästi. Yksi myyjistä kipaisee pikaisesti varastossa ja palaa pahvilaatikko mukanaan. Avaa sen ja esittelee: ”On meillä mustakin.” Laatikossa on mustanvärinen printteri. Yritetäänpä uudelleen alusta alkaen.
 

 

Viimein saamme selville tärkeät ominaisuudet: valitsemamme printteri ”ei ole laser” (asia selvä, toimii siis mustesuihkulla) ja on väriä (väritulostin). Hyvä, kerron myyjille, että haluamme ostaa sen. Mallikappaleesta on lasilevy särki, löytyisikö siis uusi kappale? Kukaan myyjistä ei liikauta eväänsäkään kohti varastoa vaan alkaa kysellä rahaa. Haluammeko maksaa rahalla vai kortilla? Emme vaan kupongeilla. Klubikorttia muistuttavan muoviläpyskän, kupongin, päällä lukee 800 rmb, saman verran kuin on tulostimen hintakin. He ottavat muovikupongin itselleen, ja vasta sen jälkeen joku hakee varastosta koskemattoman laitteen, joka nostetaan ostoskärryymme. Kuitin saamme vasta pyytämällä. Kun jatkamme matkaa muille osastoille, ihmettelee mieheni, mistä myyjät saattoivat olla varmoja siitä, että kyseinen summa on vielä kupongissa jäljellä. Eiväthän he käyttäneet korttia missään laitteessa. Eikä mieheni itsekään ollut varma, oliko kortti tyhjä vai täysi. Vai puoliksi käytetty. Ruokaosaston kassalla nimittäin ojennetaan aina myös käytetyt kupongit takaisin… Aika usein nämä kiinalaiset toimintatavat saavat meidät hämmennyksiin.
 

 

Kun myöhemmin työnnämme printterilaatikkoa ostoskärryssä kassan ohitse, alkaa vieressämme hälytin vilkkua ja huutaa. Viereemme ilmaantuu vartija, joka sanaakaan sanomatta seuraa tilannetta katseellaan. Aluksi en edes tajua huutavan hälyttimen koskevan meitä. En ennen kuin huomaan vartijan. Ladomme kauheat määrät pusseja ja pakaaseja takaisin printterilaatikon päälle ostoskärryyn, mieheni tunkee kaikki takaisin saamansa kupongit, sekä käyttämättömät että käytetyt, samaan taskuun, ja ryhdymme työntämään ostoskärryjä kohti liukuportaita. Seuraavalla kassalla huutaa jo uusi hälytin. Joku muukin on siis käynyt elektroniikkaosastolla. 

 

Maistattajia on enemmän kuin asiakkaita



Kovaäänisiä mikrofoniin huutajia riittää,
joten kaupassa on aika meteli



Pakastettuja kaloja jos jotakin sorttia

 



Kanaa ja ankkaa joka lähtöön:
on ainakin koipea, rintaa, sydäntä ja maksaa.