tiistai 25. lokakuuta 2016

Koiran grillaajan kylä (Yangshuo osa 4)

 
 
 
 
 

 


 
 
 

 
 


Joka puolella Kiinaa syödään koiraa. Pekingissä on tiettävästi ravintoloita, joista saa tilattua koiranlihaa. Sen sanotaan lämmittävän, joten sen syöminen on erityisen suosittua talvella. Mutta eivät kaikki eläinparat saa säilyttää nahkaansa kesälläkään, sillä kesäkuussa vietetään Guangxissa vuotuisia koiranlihafestivaaleja, joista silloin kirjoitin. Tuolloin juuri suunnittelimme Linnin kanssa matkaamme Guangxin Yangshuohun, mutta työnsin pahimmat ajatukseni pois mielestäni. Ja lähestulkoon vältyimme koko kauheudelta – kunnes paluumatkalla lentokentälle pysähdyimme pieneen kylään…
Olimme lukeneet Yangshuon lähistössä olevista historiallisista kylistä ja pyysimme kuskiamme Hong Xiaota pysähtymään. Hän lähti mukaamme oppaaksi (tai varmistamaan ettemme eksyisi matkalla). Kuljimme hiljaista kylänraittia pitkin, peltojen poikki ja ihmettelimme lyhteitä, jotka henkivät menneen ajan romantiikkaa ja olivat vielä niin kaukana siitä teollistumisesta, jota valkoiset muovimakkarat kotimaisilla pelloillamme edustavat. Nykyajasta kertoi vain yksi traktori, ja sekin kaukana niistä Valtroista ja Massey Fergusoneista, jotka kyntävät kotimaisia peltojamme.

Oli perjantaipäivä, mutta kaikkialla oli rauhallista. Harvakseltaan näimme ihmisiä töissä, joitakuita koululapsia palaamassa siitä pienestä kyläkoulusta, jonka olimme ohittaneet alkumatkasta. Löysimme kylän nähtävyyden, vanhan kuvernöörin talon, joka oli remontissa mutta jonka edessä englanninkielisessä kyltissä kehotettiin vierailijoita piipahtamaan sisään vilkaisemaan. Astuimme sisään ja kuvasimme vanhaa ja uutta, näkemättä sen enempää työntekijöitä kuin ketään muutakaan. Jossain muualla maailmaa olisi isolla kyltillä ilmoitettu asiattomilta olevan pääsy kielletty, mietin väistellessämme epämääräisesti asennettuja, olkapäämme korkeudella roikkuvia sähköjohtoja.   

Kadulla ohitimme harvakseltaan ihmisiä arkipuuhissaan: lakaisemassa kotinsa edustaa, korjaamassa, tekemässä lyhteitä pellolla. Kanoja köpöttelemässä vapaina kadulla, lehmiä laitumella. Ja silloin näimme sen: miehen, joka rapsutti veitsellään jotain mustaa, mustaksi hiiltynyttä. Vähitellen silmämme erottivat vääristyneet koivet ilmassa ja tajusimme näkemämme. Grillattu koira. Opas meni lähelle katsomaan, Linnikin uskaltautui viereen kuvaamaan. Minä en pystynyt, tuntui niin pahalta. Mietin, oliko koiraa edes teurastettu ensin, vai miksi sen asento oli niin kummallinen, kaikki koivet sojottivat pystyssä eri asennoissa. Kuin kamppailun jäljiltä. Toivoin, että se olisi kuollut jäätyään auton alle. Jos aihe kiinnostaa eikä tee pahaa katsoa kuvia, voit lukea Linnin saksankielisen kuvauksen ja katsoa kuvat hänen blogistaan (tältä sivulta löytyy erillinen linkki aiheeseen). Minun kanttini ei ole kestänyt avata linkkiä... Haluan vain saada kuvan pois mielestäni.

 
Matkalla lentokentälle mietin, miksi Kiinan moottoriteillä ei näy kuolleita eläimiä. Onko täällä muka vähemmän eläimiä vai siivotaanko kuolleet raadot nopeammin pois?


Lentokentällä törmäämme tuttuun espanjalaiseen, Youtube-vloggaajamme Nacho käy vielä hyvästelemässä meidät rientäessään omaan koneeseensa. Meidän lentomme on tunnin myöhässä emmekä saa mitään informaatiota, kentän virkailijat eivät osaa sanoa. Samalle lennolle pyrkivät länsimaiset roikkuvat hihassani ja tiedustelevat, mitä virkailija sanoi. Onneksi Guilinin kotimaankenttä on mukavampi paikka odotella kuin Pekingin.
 
 
Illalla lensimme kotiin - yhdeksi yöksi. Lapset olivat palanneet luokkaretkiltään jo aikaisemmin samana päivänä, minä saavuin vasta suukottamaan uinuvat pellavapäät. Seuraavana aamuna matkustimme perheen kanssa lomalle, viettämään täkäläistä syyslomaa, kultaista viikkoa. Onneksi laukut oli jo pakattu viikkoa aikaisemmin.








 




 

 

 
 
 Osan kuvista olen lainannut ystävältäni Linniltä, lisää hänen kauniita kuviaan ja matkakertomuksensa saksaksi löytyy tästä linkistä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)