Syksy < 3

 

 

 

 

Minä en tätä työpaikanhakuilmoitusta pysty lukemaan, mutta tyttäreltä se jo käy

Haisevaa jokea kunnostetaan, mutta mitä virkaa on näillä palloilla joessa?

 

 

 

 

 

 

Ennen kuin jatkan lomamuisteloita ja palaan keskelle kesää parin viikon takaiselle lomaviikolle, siirryn hetkeksi tähän päivään.

Pekingin syksy on hyvin lyhyt, mutta se on nyt juuri parastaikaa. Se alkoi kaksi viikkoa sitten, lomaviikon aikana. Lomalle lähdimme vielä t-paidoissa ja shortseissa, 25-asteen lämpötilassa, mutta viikkoa myöhemmin palasimme takaisin aivan keskelle syksyä. Ja tästä eteenpäin saattaa muutaman viikon päästä tulla jo ensimmäiset kovat pakkaset, ties vaikka sataisi luntakin. Yleensä ei sada, sillä talven myötä alkaa puolen vuoden kuiva kausi ja sen aikana ei tule vettä eikä lunta. Ei mitään.

Mutta juuri tällä hetkellä on syksy ihanimmillaan. Yhtä kaunista ei ole kuin Suomessa, sillä sellaisia puita, joiden lehden värjääntyvät, on vain vähän. Kunnollista ruskaa emme siis pääse näkemään ja sitä toki kaipaan. Helsingin syksyä rakastan: vanhoja taloja ja värikkäitä lehtiä, kävelylenkkejä auringonpaisteessa, maahan pudonneiden lehtien potkiskelua, vielä lämmintä syyssäätä. Syyskuussa ei haittaa edes pieni sadekaan. Ovathan jostain syystä kesäkuun sateet vielä kylmiä ja koleita, mutta loppukesän ja syyskuun sateet lämpimiä.

Viime perjantaina satoi kaatamalla. Liikenne meni taas kaaokseen ja tiet ja viemärit tukkoon. Ja kastemadot löysivät jonkin madonmahduttavan raon autotallin laskettavan oven alta ja ryömivät sisään talliin. Mieheni pelasti minut pisimmän eläissäni näkemäni kastemadon kynsistä (mikäli kastemadoilla olisi kynsiä). Huomaamattani varmaan astuin sen päälle, kun paljain jaloin lampsin yöpuvussa pyykkejä levittämään.

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko, ja viikonlopun sää olikin mitä kaunein. Elämämme täällä on sen verran hektistä ja työntäyteistä, että koko viikonloppuni meni rästitöitä tehdessä. Mutta pieni kävelylenkki oli pakko tehdä, edes korttelimme ympäri. Ja koska kortteli on onneksi sen verran laaja, reipas parin kilometrin kävelylenkkimme kesti tunnin, seuranani mies ja tytär.

Jo pari viikkoa sitten olimme huomanneet kastanjatädin tuoneen taas tynnyrigrillinsä vakiopaikalleen kaupan eteen, tien reunaan parkkeerattujen autojen väliin. Siitä, kun hänen mopon perään rakennettu myyntikärrynsä saapuu, tietää, milloin syksy on tullut. Kotimatkalla pysähdyimme hänen luokseen ja pyysimme puoli kiloa. Hän muisti meidät vielä viime vuodesta ja tarjosi maistiaisia odotellessamme kastanjoiden paahtumista. Pojat saivat riemukseen tuliaisiksi pussillisen tulikuumia kastanjoita. Syksy <3