Eedenistä itämaille: Keskisyksyn juhla

Kulttuurien kohtaaminen

Uskollinen kuulija

Hyppää kivelle, veteen ei saa pudota

Varovasti sillalla, yli kuplivan likaveden

Vesihöyrypylväitä, viilennystä kuumaan päivään

Tänään, kuukalenterin 8. kuukauden 15. päivänä kiinalaiset viettävät keskisyksyn juhlaa, zhōngqiūjiétä. Juhlaa on vietetty jo tuhansien vuosien ajan sadonkorjuujuhlana. Tarkoittaahan sana qiū paitsi syksyä, myös sadonkorjuuta. Juhla ajoittuu kuukalenterin mukaan täysikuulle, ja sen viettotapoihin liittyy perheiden kokoontuminen yhteen syömään, viettämään aikaansa yhdessä ja ihailemaan täysikuuta.

Päivä on koko kansan lomapäivä, joten Isällä ja nuorimmilla oli vapaapäivä. Sen sijaan isompien lasten eurooppalaisessa koulussa vietetään eurooppalaisia juhlapyhiä, joten heille päivä oli tänään koulupäivä.

Vaikka Peking on jättimäinen ja täyteenahdettu kaupunki (20 miljoonaa asukasta), puistoja ja viheralueita täällä silti arvostetaan. Keskustassa on paljon isompia ja pienempiä puistoja, joissa pekingiläiset viettävät vapaa-aikaansa perheineen. Yksi jännittävimpiä puistoja lienee kaunis Ritan puisto, joka sijaitsee lähetystöalueella, lähellä kaupungin oletettavasti arvokkaimpia asuma-alueita. Suomen suurlähettilään residenssikin sijaitsee aivan tämän puiston nurkalla. Tänne toimme nuorimmaisemme viettämään vapaapäivää vanhempien lasten koulupäivän aikaan.

Puiston lähistöllä sijaitsee erikoinen ostoskeskus, jonka johto ymmärtää joko taiteen tai sitten markkinoinnissa erilaistumisen päälle. Tämä Parkview Green (kiinalaisittain FangCaoDi) on nimittäin varakkaiden ostosparatiisin lisäksi myös modernin taiteen galleria. Viime keväänä osallistuin Mari Mannisen järjestämälle opastetulle kierrokselle, jossa paikan taidehankinnoista vastaava galleristi esitteli meille Suomi-rouville taidetta niin kauppakeskuksessa kuin sen luksushotellissakin. (Siitä en ehtinyt koskaan tekemään blogikirjoitusta, mutta ehkä joku päivä vielä julkaisen valokuvat kierrokselta.)

Täytyyhän poikien tuntea Salvador Dali sekä nauraa huvittavalle pierevälle sonnille, ajattelin ohjatessani perheen päivä lopuksi Parkview Greeniin. Sen verran paikka oli kuitenkin taas muuttunut edellisen kerran jälkeen, joten emme löytäneet sonnipatsasta. Oliko se siirretty, vai jäänyt jonnekin väliaikaisten koristeiden jalkoihin? Piilotettu, kuten Isä epäili. Liian säädyttömänä?

Länsimaisten suosimalla 798 taide- ja ravintola-alueella sijaitsee länsiravintoloiden joukossa myös yksi Pekingin parhaita Pekingin ankka –ravintoloita. Näin meille on kerrottu, joten tänne suunnistimme isompien päästyä koulusta. Valtavista saleista koostuva ravintola oli täpötäynnä, mutta me illan ainoat länsimaiset asiakkaat.

”Ei taas kiinalaista”, rukoilivat lapset, syöväthän he sitä yleensä kaksi kertaa päivässä, kouluruokana ja kotona. Mutta Pekingin ankka oli heillä vielä kokematta - ja oli minunkin edellisestä kerrastani vierähtänyt jo parisenkymmentä vuotta. Isä sen sijaan on saanut maistaa sitä tämän tästä päivällistäessään työnsä puolesta.

Ruokalajien mukaan mahtui myös eräs uusi kokeilu: lehmänpötsi. Lapset halusivat tietää, mitä kummallisen näköinen ruoka mahtoi olla, mutta pyysimme heitä ensin maistamaan ja sanomaan mielipiteensä. ”Hyvää”, kuului tuomio. Hyvin se maistui heille vielä senkin jälkeen, kun kerroimme sen olevan vatsalaukkua. Ei siis kannata heti paljastaa, vaan ensin maistattaa. J

Jälkeenpäin kuulimme ravintolan olevan tunnettu historiallisesta Kiinan keisarien keittiöstään, samoja ruokalajeja on nimittäin syöty jo aikoinaan keisarien hovissa.

Kuukakkuja emme olleet hankkineet etukäteen, vaikka niillä kuuluisi perinteisesti herkutella juuri tänään. Mutta ehtiihän sitä vielä huomennakin!