Great Wall Ball: Valmistautuminen

Peking muuttuu uskomattomalla vauhdilla: joka päivä syntyy uutta ja katoaa vanhaa, molempia yhtä yllättäen. Kaupunki tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia asukkailleen ja matkailijoilleen, mutta niitä on vaikea löytää, koska eilen vierailtu paikka voi olla huomenna jo kiinni tai poismuuttanut. Kun Äiti vuosi sitten saapui ummikkona Pekingiin, hän luki ensi töikseen australialaisrouvan kirjoittaman kirjan, jossa tämä jakaa kokemuksiaan ja vinkkaa mahdollisuuksia. Osa rouvan vinkkaamista paikoista on tähän päivään mennessä jo kadonnut, kuten Yashow Market, jota kaikki Pekingissä vuotta pidempään asuneet yhä muistelevat kaiholla ostosparatiisina. Tosin muutama kuukausi sitten samainen paikka avattiin uudestaan kalliisti remontoituna kauppakeskuksena, mutta sen entiset myyjät ja pikkuliikkeet olivat jo kadonneet (kukaan ei tietenkään tiedä minne) eikä paikka ole kuulemma entisensä.

 

Samasta kirjasta Äiti luki ihanista päivällistanssiaisista, australialaisten ja uusseelantilaisten juhlista vailla vertaansa. Äiti kyseli ja tiedusteli ja sai kuulla, että viime vuonna pidetyt juhlat olisivat olleet viimeiset. Mutta sitten selvisi, että juhlat järjestetään tänäkin vuonna, ja niihinhän oli toki päästävä.

 

Eräänä päivänä Äiti sai soiton kesken työpäivän. Ystävä soitti kertoakseen, että seuraavana aamuna voisi rekisteröidä juhliin pöydän. Oli vain pieni ongelma: mukaan olisi saatava vielä neljä pariskuntaa. Muutama ruotsalaisrouva oli kyllä kiinnostunut, tiesi ystävä kertoa. Ilta oli kiiruinen. Naiset soittelivat ja wechattasivät ystäviään ja tuttujaan läpi. Muutama innostui ja heistä kirjattiin tiedot lomakkeeseen, aina syntymäaikaa myöten. Aamulla Äiti lähti töihin ja ystävä rekisteröimään pöytää. Parin tunnin päästä Äiti sai viestin ystävältään: tämä oli saanut kaksi pöytää, yhden suomalaisille ja toisen ruotsalaisille. Mutta tämä oli vasta alkua, vasta rekisteröinti!

 

Rekisteröinnin jälkeen piti liittyä seuran jäseneksi ja maksaa siitä maksu. Ja kun jäsenyys oli tarkistettu, vasta tämän jälkeen seurasi ratkaisevin vaihe.

 

Huhtikuun alussa koitti aamu, jolloin kaikki juhliin haluavat asettuivat samanaikaisesti puhelimiensa ääreen. Tasan kello yhdeksän aukesi kaksi linjaa, joihin piti yrittää soittaa taukoamatta, yhä uudelleen ja uudelleen. Mitä jonotusta ei linjalla ollut, vaan numeroon soitettiin ja kiinankielinen vastaaja ilmoitti numeron olevan varatun. (Paitsi jos soittaja sattui olemaan onnekas ja pääsemään läpi). Kaikkien tuhansien soittajien sormet näpyttelivät puhelimen näppäimiä: vihreä luurin kuva, vastaaja päällä, punainen luurin kuva. Uusi yritys: vihreä luuri, vastaaja, punainen luuri. Ja niin edelleen. Vartin ajan Äidin sormet tekivät taukoamatonta liikettä, sitten tuli ystävältä viesti Suomi-porukan Wechat-ryhmään: ”Liput saatu! Pääsin läpi!”

 

Jihuu!!

 

Minuutin päästä ystävä lähetti jatkoviestin: ”Ladyt, nyt on paras osuus jäljellä! Mekon osto, yes! Milloin lähdetään?”