Koulu ja kielipolku

Kuinka paljon miettimistä ja järjestämistä onkaan yhdessä muutossa. Fyysisen laatikoiden pakkaamisen päälle tulevat kaikki paperisotkut ja kaavakkeiden täyttämiset. Mutta kuitenkin isoin ja työllistävin osa muutosta tapahtuu ihmisen päässä.

Ensin muuttoa harkitaan joka kantilta ja jokaisen perheenjäsenen näkökulmasta: Kuinka muutto vaikuttaa perheenjäseniin, etenkin lapsiin? Löytävätkö he uusia kavereita? Mihin kouluun he menevät? Millainen koulumatka?

Entä mistä löytyisi uusi asunto? Millaiselta alueelta? Kerrostalo, rivitalo vai omakotitalo? Onko uusi asunto mieleinen vai pakon sanelema kompromissi? Tullaanko siinä viihtymään? Onko pihaa ja ulkoleikkimahdollisuutta lapsille? Kavereita lähistöllä? Millaiset naapurit? Näitä kaikkia seikkoja joutuu pohtimaan myös muuttaessaan kotimaassa, etenkin jos muuttaa paikkakunnalta toiselle. Mutta se on vielä pientä siihen nähden, mitä joutuu miettimään muuttaessaan ulkomaille. Kun ei tunne ihmisiä eikä maantapoja, ja lisäksi päänvaivaa aiheuttaa myös kieli. Kuinka Kiinassa selviää ilman kiinan kielen taitoa? Ei ongelmitta.   

Ulkomaankomennuksella lapsiperheen kannalta tärkeysjärjestyksessä asiaksi yli muiden nousevat lasten koulut. Onneksi nykyään on kuitenkin internet. Koko syksyn ajan Äiti ja Isä ovat surffailleet Pekingin koulujen sivuilla, ja kielitaitokysymyksiä on pohdittu ja selvitelty, eri koulujen curriculumeja tutkittu huolella netissä. Lapsille olisi turvaa toisistaan, mikäli he saisivat aloittaa samassa koulussa. Mutta olisiko heillä uudessa koulussa mahdollisuus jatkaa kaikkien aloitettujen vieraiden kielten opintoja? Vai katkeaako jo hyvin alkanut kielipolku? Entä kuinka tämä vaikuttaa lasten koulunkäyntiin perheen palatessa Suomeen?

Kielikysymys on kaikkein kuumin peruna, sillä lapsilla on ennestään hyvä kielitaito harvinaisemmissa vieraissa kielissä ja niillä on tärkeä asema heidän nykyisissä kouluissaan. Lasten kannalta kaikkein tärkeintä on, että heillä olisi mahdollisuus palata omiin vanhoihin kouluihinsa, vanhoille luokilleen, vanhojen kavereidensa pariin. Paluun pitää olla turvattu. Ja se on nyt ongelma. Jo lokakuussa Äiti otti ensimmäisen kerran yhteyttä sekä mahdollisiin tuleviin että nykyisiin kouluihin. Viestejä, kysymyksiä, vastauksia ja kohteliaisuuksia on vaihdettu Pekingin ja Suomen koulujen kanssa ja niidenkin välillä. Rehtoriakin äiti kävi kerran tapaamassa.

Lasten kadonneita koulutodistuksia kahdelta viimeiseltä vuodelta etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Eipä kevät- ja joulujuhlien jälkeen tajuttu niiden tulevan vielä tarpeeseen, joten osa on kadonnut kuin tuhka tuuleen ja koulusta jouduttiin pyytämään kopiot. Todistuksia käännettiin vieraalle kielelle ja lasten passien kopioita faksattiin Kiinaan.

Joulukuussa lähetettiin hakemukset ensimmäiseen kouluun. Esikoiselta puuttuu aikaisemmat opinnot koulun vaatimasta vieraasta kielestä, eivätkä Suomen koulujärjestelmän pakolliset ruotsin opinnot kelpaa vastaamaan koulussa vaadittua vierasta kieltä. Tähän anottiin poikkeusta. Muutaman korjauksen ja lisäyksen jälkeen hakemukset olivat kunnossa. Koulun vaatimuksesta Äiti aloitti kieliopinnot nuorimman koululaisen kanssa. Kouluasian piti olla selvä.

Pekingissä Äiti ja isä vierailevat kolmessa kansainvälisessä koulussa. Tapaamiset on varattu etukäteen netissä. Ensimmäisessä koulussa he saavat kokonaisvaltaisen esittelyn: high schoolista early years centeriin – onhan heillä mahdollisesti tulokkaita joka osastolle. Koulu on valtava, mutta samalla myös viehättävä. Kampuksen läpi kuljettaessa ylitetään joki siltaa pitkin ja kävellään kiinalaisen portin alta. Ilmapiiri on rento ja opetusmetodit vaikuttavat skandinaavisilta: opettaja on ohjaava ’mentor’ eikä autoritäärinen ’leader’. Koulua esittelevä kiinalaisnainen kertoo innostuneena, että heillä halutaan opiskelun olevan kivaa. Että kouluun on mukava tulla joka päivä. Ruotsalainen terveydenhoitaja, jonka äiti ja isä ovat sattumalta tavanneet edellisenä päivänä eräällä asuma-alueella, tulee juttelemaan heidän kanssaan ja ylistää koulua maasta taivaaseen. Hänen omatkin lapsensa ovat vaihtaneet tänne toisesta koulusta.

Koulu tarjoaa paljon harrastusaktiviteetteja urheilusta elokuvantekoon ja näytelmäkerhoon. Omakotialueelta koulumatkakin bussissa olisi lyhyt, naapurinlapset koulukavereita. Lähikoulu ja vieläpä unelmakoulu. Täällä Äiti ja Isä haluaisivat kaikkien lastensa opiskelevan! Matkassa on vain yksi mutka: koulussa ei ole mahdollisuutta pitää yllä sitä vierasta kieltä, joka turvaisi lasten paluun heidän nykyiseen kouluunsa.

 

 

 

 

 

 

Heti perään on sovittu vierailu toiseen kouluun, joka sijaitsee vielä lähempänä tulevaa kotia. Tämä oli vaikuttanut nettisivujen perustella viehättävältä koululta. Sen oppilaat ovat vielä lomalla, joten äiti ja isä tapaavat ainoastaan koulun henkilökuntaan kuuluvan hymyilevän kiinalaisnaisen, joka muistelee innolla opiskeluvaihtovuottaan Suomessa. Kysyttäessä kuinka hänen koulunsa eroaa muista kansainvälisistä kouluista, hän ylpeänä kertoo koulunsa valttina olevan akateemiset suoritukset. Hän ojentaa listan, johon on kirjattu kaikki ne yliopistot, joissa koulun edellisen vuoden ylioppilaat tällä hetkellä opiskelevat. Joukossa Eton ja Harvard, totta kai. Vaativan koulun lisäksi useilla oppilailla käy kotonaan kotiopettaja antamassa lisäopetusta. Oletettavasti lapset opiskelevat aamusta iltaan. Täällä koulutetaan Pisa-menestyjiä!

 
Myöhemmin Äiti ja Isä kuulevat, että kyseinen koulu on erityisesti aasialaisten vanhempien suosiossa. Monet oppilaat tulevat Singaporesta, Hongkongista, Taiwanista, nopean talouskehityksensä vuoksi Aasian tiikereiksi kutsutuista maista. Tosin oppilaista puolella on kuulemma pohjoisamerikkalainen passi mutta heilläkin aasialainen ulkonäkö. Tiikeriäiti Amy Chuan lapsia oletettavasti.

 

Viimeiseksi Äiti ja Isä vierailevat kolmannessa koulussa, siinä johon hakemukset on jo lähetetty. Koulu sijaitsee bisneskeskustassa, jonne omakotitalosta on 45 minuutin bussimatka. Ystävällinen mutta tiukanoloinen mies esittelee koulua. Ihan kivan näköistä, muistuttaa suomalaista koulua ja koululuokkia. Tässäkin koulussa on mahdollisuus monenlaisiin kerhoihin ja harrastuksiin sekä hyvä kirjasto. Kaiken kaikkiaan aika samanlaiset puitteet kuin ensimmäisessäkin koulussa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Oma uima-allas toki puuttuu ja piha on aika pieni. Pihalla tiedostaa olevansa muurien ympäröimänä.

Kierroksen jälkeen mies johdattelee heidät työhuoneeseensa ja kaivaa paperit esiin. ”Meillä on vielä yksi ongelma…” hän aloittaa. ”…riittääkö lasten kielitaito?”

Koulu haluaa testata kielitaidon, mutta se olisi mahdollista vasta sitten, kun lapset ovat saapuneet Pekingiin. Tuolloin on kuitenkin jo liian myöhäistä hakea muihin kouluihin. Isä yrittää vienosti ehdottaa videohaastattelua. Mies pudistaa päätään tiukasti: eihän sellainen käy. Äiti ehdottaa, että koulu pyytäisi lasten nykyisiltä opettajilta lausunnon, ovathan nykyisetkin opettajat natiiveja kielenpuhujia. Mies katsoo Äitiin ja pudistaa epäilevästi päätään.

 Kotiin palattuaan Äiti kirjoittaa viestejä lastensa opettajille ja pyytää heiltä lausuntoa. Opettajat suostuvat mielihyvin ja Äiti ilmoittaa heidän yhteystietonsa Pekingin kouluun. Seuraavana päivänä mies Pekingistä vastaa sähköpostitse, ettei kahden vanhimman lapsen kohdalla pitäisi olla estettä saksantaidon suhteen.

Vielä ei kuitenkaan ole tullut vastausta siihen, meneekö anomus esikoisen vieraan kielen opintojen poikkeuksesta läpi.

(jatkoa tarinoissa: Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun ja Haku kansainväliseen kouluun)

P.S.
Muita kirjoituksiani aiheesta löytyy näiltä sivuilta: eurooppalaisessa koulussa, kansainvälisessä koulussa, Suomi-koulussa (eli kuinka pysytään suomalaisina) sekä  näistä: Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun, Haku kansainväliseen kouluun  ja Koulu ja kielipolku. 

Follow my blog with Bloglovin