Ensivaikutelma

Kaksikymmentä vuotta sitten Isä muutti Singaporeen ja pian tämän jälkeen Äiti matkusti tämän luokse elämänsä ensimmäisen kaukomatkansa, muutamaa kuukautta ennen kuin itsekin muutti perässä. Tuolloin Singaporea kutsuttiin nopean talouskehityksensä ansiosta ’Aasian tiikeriksi’. Kaupungin julkisivu oli moderni ja tyylikäs, metro kiiltävä, ostoskeskukset suorastaan luksusostosparatiiseja pienen Stockmannin ja nuhjuisen Itäkeskuksen rinnalla. Suomalaisen pikkukaupungin tytön silmin ensivaikutelma ja julkisivu oli upea. Mutta takapihalle kurkistaessa löysi toisenlaisen Singaporen: ostoskeskusten kuluneet ankeat vessat, mopoilijat väärinpäin tuulensuojaksi puettuine takkeineen, rivikansalaisten nuhjuiset kerrostalolähiöt, joiden pihoilla hampaattomat kiinalaispapat polttivat tupakkaa ja pelasivat mahjongia valkoisissa aluspaidoissaan.  

Peking tuo Äidin mieleen juuri tuon Singaporen parinkymmenen vuoden takaa. Hienoja ostoskeskuksia länsimaisine luksusputiikkeineen ja valtavine kukkaistutuksineen. Vasta käyttöönotettuja metroasemia, jotka hohtavat metallinloistoa ja kiiltävyyttään. Korkeita pilvenpiirtäjiä, joita ympäröivät korkeat muurit ja joiden portilla seisovat vartijat ojennuksessa. Ostoskeskusten vessat ovat tosin siistimpiä kuin Singaporessa aikoinaan: WC:stä löytyy sekä saippuaa että paperia suorastaan ilmaiseksi eikä sitä tarvitse kuljettaa itse mukana. Mutta pöntölle ei täälläkään kannata istuutua vaan harjoituttaa reisilihaksiaan. Ja pöntön yläpuolella lukee tuttu teksti:
 

Paikallista väriä näkee jo ensimmäisenä päivänä. Mopoilijoiden tuulisuojat tuovat Äidin mieleen singaporelaiset mopoilijat nurinpäin puettuine takkeineen. Pekingiläisissä mopoissa on lisävarusteena myös kädensijoihin valmiiksi kiinnitetyt muhkeat rukkaset. Pekingissä erottuvat polkupyörällä liikenteen seassa puikkelehtivat paperinkerääjäsedät ja ruokakärrytädit. Singaporesta Äiti muistaa lava-autot, joiden lavalle työmiehet lastattiin päivän päätteeksi.

Modernin pilvenpiirtäjähotellin ikkunasta näkyy kaupungin puristuksiin jäävä matala asuinalue, joka vielä uhkaa olemassaolollaan rakentamista. Milloinkohan sillekin koittaa viimeinen niitti, kun tarvitaan tilaa uusille toimistorakennuksille?

Varakkaamman väen ja ulkomaalaisten asuttamien asuinalueiden portilla seisovat vartijat karvalakeissaan. Kun välittäjä on hoitanut heidän kanssaan muodollisuudet ja auto kaartaa portista sisään, Äiti kuiskaa Isälle: ”Upea paikka.”

”Täällä pääsee hyvin kiinni paikalliseen elämään”, toteaa Isä sarkastisesti.

 

 

 

Follow my blog with Bloglovin