Sairas vääns

 

 

 

 

Keskiviikkona meidän piti lähteä eunukkimuseoon, mutta ukkosti niin kovasti, ettemme uskaltaneet lähteä kauas kaupungin ulkopuolelle. Etenkin kun emme olleet edes varmoja, onko koko museo vielä aukikaan. "Ensi kesänä", oli mies meille sanonut museon portilla viime kesäkuussa, päästettyään meidät ensin vilkaisemaan tärkeimmän eunukin hautaa.

Meillä ei ollut tietoa, onko museo jo avattu eikä halua lähteä sitä paikan päälle selvittämään, tunnin parin ajomatkan päähän. Niinpä ystäväni kulutti tuntikausia etsien museota  netistä. Mitään tietoa aukiolosta tai remontista ei löytynyt englanniksi. Keskiviikkona keskipäivällä ilma selkisi sen verran, että päätimme lähteä matkaan - managementtoimiston kautta. Ainoan puhelinnumeron, jonka Linni oli löytänyt, veimme managementiin ja pyysimme heitä soittamaan. Numeroon ei vastattu emmekä saaneet sen enempää apua. Linnin mies pyysi kollegaansa auttamaan ja iltapäivällä saimme selville, että museo olisi auki tulevana lauantaina. Päätimme siirtää menomme viikonloppuun ja lähdin pedikyyriin.

Samana iltana kuopus valitti vatsaansa. Ennen kuin itse valmistamamme päivällinen oli valmis, kuopus oli jo nukahtanut. Olin sopinut seuraavaksi päiväksi useita tapaamisia kahdelle koululle, mutta aamulla kuopus valitti kovaa vatsakipua. Peruin treffini ja huonon omantunnon saattelemana jätin hänet Linnin hoiviin ja häivyin Kolmosen kanssa kahdestaan tämän koululle.

Kävimme katsomassa "assemblyn" eli kevään viimeisen koulun yhteisen kokoontumisen juhlasaliin laulamaan ja kuuntelemaan puheita. Kuten alla olevasta videosta näkyy, amerikkalaisessa koulussa kaikki ovat mukana ja ottavat rohkeasti osaa yhteistansseihin. On aivan mahtavaa, kuinka koko sali tanssii mukana, vaikkeivat kaikki liikkeitä osaisikaan. Kitaraa soitti - kuten aina - päiväkodin taiteiden opettaja Mr P. ja esitanssijana toimi - kuten aina - suomalaistaustainen musiikinopettaja Ms G.

Kohokohta oli jälleen kerran koulun videokuvaajan tekemä vuosittainen puolen tunnin mittainen video, joka kertoo menneestä kouluvuodesta. Voi miten olen itkenyt aikaisempina vuosina sitä katsoessani ja nähdessäni tapahtumia, joihin omat lapseni ovat olleet osallisia. Nyt tuntui erityisen haikealta nähdä toiset lapset tekemässä niitä asioita, joiden toivoisin olevan myös omien lasteni koulujuttuja. Äidit ympärilläni pyyhkivät silmäkulmiaan nähdessään omat lapsensa videolla, minä siksi etten saanut nähdä omiani. Eiväthän he olleet mukana. Tajusin, että minut ja lapseni oli suljettu tämän maailman ulkopuolelle.

Kotimatkalla kysyin Kolmoselta, tuliko hänelle ikävä kouluun videota katsellessaan. "No vähän - mutta ei oikeastaan", vastasi tämä.

"Vaikka he tekevät kaikkia mahtavia juttuja, leiriytyvät Kiinanmuurille ja kaikkea sellaista ihmeellistä."

"Tehdään mekin koulussa mahtavia juttuja", totesi Kolmonen. "Meillä oli leirikoulu ja kävimme Särkänniemessä." Totta. Näitä ei vain kukaan kuvannut videolle vanhempien vetisteltäväksi. Ehkä lapsen mielestä on yhtä ihmeellistä asustaa pari yötä luokan kanssa jossain leirikylässä kuin Kiinanmuurilla.

Lähtiessämme tapasin Ms. G:n ja lahjoitin hänelle viimeisen tuliaissuklaalevyni. Hän jos kuka osaa sitä arvostaa. Hänelle tuli kyyneleet silmiin: "Voi kiitos. En ole käynyt Suomessa moneen vuoteen enkä pääse tänäkään vuonna."

Illalla kuopus itki vatsakipuaan ja päänsärkyä ja halusi lääkäriin. Tilasin ajan ja Linni kuljetti meidät tuktukilla. Istuin lapsi sylissäni takana ja Linni ajoi töyssyistä varovaisemmin kuin aiemmin, jolloin menimme yhdessä kauppaan. Taksia ei lyhyelle matkalle olisi saanut, mutta liian pitkä se oli sairaan lapsen käveltäväksi.

Kiinalainen lääkäri määräsi monta lääkettä ja antoi kiinalaiset ohjeet vatsaflunssan hoitoon: maitotuotteita ei saa syödä lainkaan eikä mitään kylmää. Kuinka hyvin muistinkaan ayimme kauhistelun edellisvuonna: "kylmää kipeään vatsaan..."

Samana iltana kuopus itkeä vollotti jälleen. Tällä kertaa ei kivun vaan lääkkeiden tähden. "Tää maistuu niin pahalta..."

Yhden kerran jälkeen armahdin hänet lääkkeistä. Puoli päivää hän joi ja söi huoneenlämpöistä ja välttelimme maitotuotteita. Sen jälkeen jäätelö meni taas.