Oi ihana toukokuu - ja Peking ihanimmillaan

 

 

 

Missä kaatopaikka - siellä on oltava myös asutusta...

 



Parin vuoden päästä tämän kun näkisi toukokuisessa loistossaan

 

Peking on kauneimmillaan toukokuussa. Kun ruusut kukkivat täydessä terässään moottoriteiden reunamilla, tätä kaupunkia voi hyvällä syyllä kehua maailman kauneimmaksi metropoliksi. Jostain kummasta kasvit ammentavat elinvoimaa, vaikkei ole satanut yli puoleen vuoteen! Se on minusta ihmeistä suurin. Tänä vuonna sadekausi on jäljessä, sillä ensimmäisiä sateita odotetaan vasta tulevalle viikolle. Niitä minä en odota – ensimmäisen sateen jälkeen tulevat myös hyttyset. Sankoin joukoin!

 

Eilen kirpputorilla mieheni myi pois jättimäisen tuulettimen, jolla alkukesästä pidämme hyttyset poissa ruokapöydän äärestä. Vitsi että harmitti – pihalla kun ei pysty istumaan ilman kolmenlaista suojausta: hyttyssavua, hyttysmyrkkyä iholla sekä tuuletinta, joka puhaltaa hyttyset kauas pois. Häne ei enää muistanut niin kauas kuin viime kesään, vielä kun ei tuuletinta ole tarvittu. (Jotkut vieläpä väittävät, että Suomessa muka olisi paljon hyttysiä! He eivät ole käyneet Pekingissä...) Saman tien siis ajoimme kauppaan ostamaan uuden tuulettimen hyttyskarkottimeksi.

 

Kaunista kukkaloistoa moottoriteillä en ole kerinnyt kuvaamaan, mutta tänään nappasin muutaman pikaisen kuvan polkupyörälenkiltämme. Kuopus kun meni synttärijuhliin, oli meillä kerrankin mahdollisuus tehdä isojen lasten kanssa pyörälenkki. Oikopolkua etsiessämme päädyimme keskelle metsää, josta löytyi ihan maatalo. Uskomatonta ajatella että elämme suurkaupungissa ja kotimme lähellä on kukkoja ja lampaita. Ja kyllä oli maajussi hämmästynyt, kun yhtäkkiä iso länkkäriperhe ilmestyy pyöriä taluttaen hänen tilansa takaa, keskeltä metsää. Ystävällisesti hän neuvoi meille reitin takaisin tielle J

 

Pienen pätkän jouduimme ajamaan ison tien liikenteen seassa, ja silloin kyllä hirvitti. Silloin tuli mieleen, kuinka moni Suomesta vieraileva on ihmetellyt, että oikeastiko uskallamme pyöräillä täällä liikenteen seassa. Joo, isoille teille en yleensä uskaltaudukaan, siellä kun ovat isoimmat kingejä, he eivät pyöriä väistä. Siinäpä en sitten kuvaamaan kerinnytkään.

 

Päämäärämme oli puisto, jossa viime vuonna kävimme. Puistossa pysähdyimme vain tankkaamaan, aikaa ei enää jäänyt kiertelylle.

Paluumatkalla testasimme uutta pyörätietä, joka on tehty oikotiemme viereen. Kadulle, jonka kutsumanimi on synkästi ”dead ayi road” eli kuolleiden piikojen tie. Tämä tie on suosittu oikotie metsän poikki ja sitä käyttävät yhtä lailla töistä palaavat mopoilijat kuin myös autoilijat. Osuvan kutsumanimensä se on saanut siitä, että tällä kapealla tiellä, jossa ajetaan tuhatta ja sataa ja ohitellaan miten sattuu, on sattunut paljon kuolemankolareita. Siitä huolimatta mopoilijat ajavat pimeällä ilman valoja ja kuorma-autot töötöttävät "pois tieltä, täältä tullaan" -merkkiään huristellessaan pienempien kulkuneuvojen ohi.

Tähän asti emme ole liikkuneet tiellä ilman autoa, sillä pyöräilijät ja kävelijät ovat myös joutuneet kulkeman viidakon lakeja noudattavan liikenteen keskuudessa, mutta nyt heille on valmistunut uusi tie, jota reunustamaan on kasvatettu ties mitä puita. Tämän tästä näimme puutarhureita hoitamassa kasveja, joten tästä tulee vielä upea reitti. Pyörätie kiertää molemmin puolin ajotietä, joten tien ylittäminen oli välillä henkemme edestä puuhaa. Ja jotain on tiesuunnittelijoilta päässyt unohtumaan: siinä kohdin, mistä meidän piti päästä toiselle tielle, ei pyörätieltä ollutkaan ”liittymää”, vaan siihen oli muodostunut itse tehty polku.

 

 

Peking on upea kaupunki. Tästä linkistä toivottavasti löytyy mainosvideo tästä kaupungista parhaimmillaan :)