keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Paljon mahtuu yhteen viikkoon: osa 2, jossa otetaan ohjat omiin käsiin ja panikoidaan lentokentällä


 
 
 
 

 
Vipinä jatkui perjantaina iltapäivällä heti saman tien glögien roudaamisen jälkeen, kun tein lähtöä koulubussille.
 

Koulubussit asettuvat joka päivä koulun eteen jonoon numerojärjestyksessä. Samassa järjestyksessä ne lähtevät myös matkaan, joten jos ensimmäisestä bussista puuttuu lapsi, ei yksikään bussi liiku, ennen kuin lapsen tila on selvitetty. Lasten kannalta bussijärjestys on mainio, koska kaikkein pienimmätkin eli jopa kolmevuotiaat tietävät tasan tarkkaan, mikä kaikista samannäköisistä busseista on heidän omansa. Huono puoli asiassa on se, että harvoin bussit pääsevät lähtemään aikataulun mukaisesti, sillä aina on joku lapsi kateissa tai vanhemmat unohtaneet ilmoittaa poissaolosta.
 

Perjantaina jostain oudosta syystä bussimme ei ollutkaan päässyt omalle paikalleen jonoon, vaan joutunut jäämään kauemmaksi taakse. Kuski tunnisti minut – kuljenhan hänen kyydissään kaksi kolme kertaa viikossa mennen tullen – ja viittoili bussiaan kohti. Hetken perästä näin ensimmäisen tutun lapsen juoksevan hikipäissään ja etsivän oikeaa bussia. Toimitettuani hänet oikeaan kyytiin asetuin koulun ovelle ohjaamaan kaikki oman bussini lapset oikeaan suuntaan.
 

Lopuksi huomasin kolmen lapsen puuttuvan kyydistä ja selvitin asiaa yhdessä koulun bussivastaavan tehtäviä hoitelevan henkilöstöpäällikön kanssa (samalla kun bussiayin ventovieras sijainen epätoivoisena tutki kyytiläistensä nimilistaa ja yritti pysyä kärryillä vastuulapsistaan). Tämän jälkeen henkilöstöpäällikkö ehdotti minulle virnistäen bussiayin työtä, minä kun olin osoittanut kelpoisuuteni tehtävään.  

 
Bussissa totesin puhelimeni saldon taas loppuneen yllättäen. Huomasin sen siinä vaiheessa, kun en saanut miestäni kiinni Whatsappilla, puhelimitse enkä edes tekstarilla. Eikä tämä ollut ensimmäinen kerta. Kai olin saanut siitä ilmoituksen tekstiviestitse etukäteen, mutta en ollut taaskaan ymmärtänyt kiinankielistä tekstiä. Tylysti vain poistanut sen, kuten kaikki muutkin jatkuvalla syötöllä tulvivat roskapostitekstarit.

 
Kotona ensitöikseni kävin lakkauttamassa kynteni juhlaviksi ja loppuilta meni erinäisiä laukkuja pakatessa.

 
Aikaisin seuraavana aamuna lähdimme lentokentälle, mieheni ja minä kahdestaan. Lastenhoito oli järjestetty naapuriavun turvin. Kakkosterminaalissa huomasimme tulleemme väärään paikkaan ja mies ryntäsi terminaalin ulkopuolelle etsimään vapaata taksia. Minä kipitin korkosaappaissani hänen perässään, kun hän mennä viuhtoi taksin luota toiselle, perässävedettävä matkalaukku ilmassa viuhtoen. Mutta yksikään taksi ei ensin suostunut ottamaan meitä kyytiin taksitolpan ulkopuolelta (he kai saisivat siitä sakot), tai kuski vaati meiltä maksuksi 500 rämpylää (n. 70 euroa), kun taas normaalitaksa olisi ollut 1,8 euroa tuolta matkalta. Vihdoin viimein löysimme kuskin, joka suostui pudottamaan hintaa ja jopa ymmärsi kiinantaidottoman mieheni tinkaamisen väärin: hän pudotti hintaa jopa mieheni tekemän vastatarjouksen alapuolelle. Otimme tämän 28 euron kyydin ja mieheni naureskeli minulle, että siitä näkee, kuinka paljon on hyötyä kielitaidottomuudesta. Jos minä olisin tingannut, olisimme maksaneet 15 euroa enemmän…

 
Ennätimme ajoissa kolmosterminaaliin, jossa tapasimme ensimmäiset matkakumppaneistamme. Meidät ahdettiin lentokenttäbussiin ja bussi kurvaili siksakkia parinkymmenen minuutin ajan, kunnes viimein pysähtyi Air Chinan koneen luo – aivan kakkosterminaalin viereen!  

 
Perillä syntyi uusi jännitysmomentti, kun taksiin ahtauduttuamme tajusimme, että emmehän olleetkaan saaneet hotellistamme vahvistusta varaukseemme. Puhelinsoitto toi helpotuksen ja vei jännityksen: emme joutuneetkaan etsimään majapaikkaa Holiday Innin tallista, vaan meille oli järjestetty yösija kunnianarvoisasta Fairmont Peace –majatalosta. Tämä siirtomaavallan ajalta peräisin olevasta art deco –tyylinen hotelli on yksi Shanghain parhaista hotelleista.
 
 



 

  
 


 

Vastaisen varalle
 
 


Shanghain yleisilme näyttää
ensisilmäyksellä lännestä repäistyltä
 
 

Tämän mainoskuvan täytyy olla todellisesta palaverista

Sattuipa löytymään mainoksen kauppa...


Kaupan sisäänheittäjä-rumputädit

 

Kiinalaiset rakastavat turkiksia,
kaiken tyylisinä
 




Pekingin asukkaalle hämmästys: ruokakojun vierestä löytyy roskis!

Siirtomaavallan aikaa kiinalaisilla mausteilla

 
 
 

2 kommenttia:

  1. Ihan loistavaa kun tulitte <3 ja lauantaina oli vielä ihan mieletön sääkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä, eikö Shanghaissa ole aina +17 astetta joulukuussa? =D Oli kiva nähdä <3

      Poista

Mukavaa jos jätät kommentin :)