torstai 1. syyskuuta 2016

Kertakäyttökulttuurin maa


Shanghailainen Sari kauhisteli tammikuussa blogissaan, kuinka kiinalaiset viskaavat kaikki koristeensa pois uudenvuoden jälkeen ja ostavat seuraavana vuonna taas uudet. Ihmettelin tätä kovin, kun mietin, kuinka hurjan pienellä palkalla moni elää Kiinassa ja kuinka hirvittävän kallista elämä on etenkin suurkaupungeissa.

Muistan kyllä ihmetelleeni ayimme (joka tosin on kohtuullisen hyväpalkkaisen ammattikunnan edustaja) aloittaessa meillä työnteon vuosi sitten, kuinka heti ensimmäisenä työpäivänään hän ryntäsi jääkaapille ja tyhjensi sieltä kaikki muovipurkit, joihin olin huolella säilönyt edellisten päivien ruoantähteet minun ja lasten lounaaksi. Hän työnsi nenänsä ruokiin, nyppi niitä sormin ja nyrpisti nenäänsä. Ennätin juuri ja juuri hätiin, kun hän oli kippaamassa niitä roskikseen. Tämän jälkeen hän oppi hyvin pian tässä asiassa talomme tavoille, sillä nykyään hän ei uskalla koskea jääkaapissa edes selvästi homeiseen ruokaan.

Samoin jouduin ryntäämään hätiin, kun hän innokkaasti uhkasi heittää pois kaikki mielestään tyhjät pullot (Suomesta raahaamani erikoisshampoopullot, joiden pohjalla oli vielä ainetta) ja palautettavat posliiniset suān năi –jugurttipurkit, joista olin maksanut pantin keräilläkseni niitä hauskoiksi mukeiksi ja pikkuisiksi maljakoiksi. Pienet vesipullotkin säästän ja täytän lasten koulureppuun tädin suureksi ihmeeksi.

Mutta eilen opimme jälleen uutta toistemme oudoista tavoista. Pyysin ayia tyhjentämään ja järjestämään sotkuiset kuiva-ainekaapit (ensimmäistä kertaa asumisemme aikana). Hämmästyksekseni hän oli heittämässä pois vaikka kuinka paljon kuivattuja ruokia avaamattomissa pakkauksissaan, kuten keksejä, Väinämöisen palttoonnappeja, sipsejä, ”koska ne ovat vuoden vanhoja...”. Mikä ei edes kaikkien kohdalla pitänyt paikkansa, osa oli viime keväänä hankittuja ja osa vastikään Suomesta tuotuja. Kun selitin kuivattujen ruokien säilyvän vuosikausia, hän vain pudisteli huvittuneena päätään sanomatta sanaakaan. Hulluja nuo länsimaiset, luin hänen ilmeestään.

Samoin hänen mielestään poisheitettäviä olisivat kiinalaiset, liemeen säilötyt tofut, joiden avaamattomassa pakkauksessa lukee niiden säilyvän 10 kuukautta ja pakkauspäivä on ollut viime lokakuussa. Toisin sanoen edes kiinalaisittain niiden viimeinen käyttöpäivä on tuskin vielä ohi! Mutta roskiin joutaisivat kaikki…

Kaapista löytyi myös tammikuussa ostettuja tahmeita linnunsiemenkeksejä, jotka on valmistettu siirapista tai hunajasta ja auringonkukan- ja seesaminsiemenistä. Taas hän työnsi niihin sormensa ja nenänsä, ja sen jälkeen nyrpisti naamaansa: ”bù hăo”. Otin palan keksiä ja maistoin: ”hăochī – hyvää on”. Kun ei niissä näy elukoita, niin tuskin ne miksikään ovat menneet.

On totta, että kaikki ruokatarvikkeet eivät säily täällä yhtä hyvin kuin Suomessa. Valion avaamaton kermaviili on täysin priimakuntoista kahdeksan kuukautta viimeisen käyttöpäivän jälkeen (kokeiltu on moneen kertaan), kun taas pekingiläinen umpiopakattu ja avaamaton kermaviili haisee kammottavalle jo viikon viimeisen käyttöpäivänsä jälkeen. Ja olemmehan Suomessakin saaneet lukea kaikista kiinalaisista ruokaskandaaleista, viimeisimpänä Fukushiman ydinturma-alueelta tuoduista merenelävistä. Ehkä se on saanut kiinalaiset näin varovaiseksi kaiken ruoan suhteen.




Pyysin ayia jättämään ”vanhaksi menneet” kuivatarvikkeet pöydälle, jotta söisimme ne pikaisesti pois. Ja koska vatsani on linnunsiemenkeksien jäljiltä edelleen tänään kunnossa, niin eivätköhän nekin ole ihan syötäviä.

Saatuamme kuuman veden taloon ei meidän tarvinnut kauan odottaa, mikä talossa hajoaa seuraavaksi. Tällä kertaa se oli tiskikone. Meillä on käynyt jo kaksi korjausmiestä (sekä taloyhtiön oma että tiskikoneen valmistajan erikoismies) vilkaisemassa tiskikonetta, jonka ainoa vika on, että sen luukku on pudonnut saranoiltaan. Kone on siis täysin toimintakuntoinen, vain luukku repsottaa, joten tällä hetkellä vedet valuvat lattialle. Kummankin korjaajan koneen vilkaiseminen kesti alle minuutin. ”Ei voi korjata. Ostettava uusi!” kuului molempien antama tuomio. Nähtävästi he osaavat siis korjata moottoreita, mutta eivät vaihtaa saranoita... Miesten mentyä ayi tuuletti tyytyväisenä: ”Hieno juttu. Saatte upouuden…”




Kuinkahan kauan tällä kerralla kestää, ennen kuin vuokraisäntä ymmärtää, että kuusihenkisen perheen asumismukavuuteen vaikuttaa kyllä ratkaisevasti astianpesukone. Sen verran korkeaa vuokraa talosta maksetaan. Mutta emmehän me hänen mielestään tarvinneet kuumaa vettäkään…

Tällä kertaa yritämme nykäistä oikeasta korresta: rahasta. Ei tiskikonetta - ei vuokraa...


P.S. Paraikaa Suomessa muuten vietetään hävikkiruoan viikkoa!

3 kommenttia:

  1. Sitten on niitä jotka keräävät kaduilta kaiken romun, pahvin ja styroxin kierrätykseen. Olen useasti miettinyt, että minkälainen on kiinalainen kaatopaikka (kaikkea sitä miettii) ja minne tämä kaikki roska päätyy? Katso juttuni viime lokakuulta, kun kävelimme aika hurjalla alueella (meidän lähistöllä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan lukeneeni jutun, täytyypä käydä lukemassa se uudestaan.

      Oheisen artikkelin mukaan (vuodelta 2013) 70 % kaikesta Kiinan jätteestä olisi ruokajätettä. http://www.worldwatch.org/food-waste-and-recycling-china-growing-trend-1

      Lisäksi muistan jostain lukeneeni (vaan mistä?) että nämä muovinkerääjät keräisivät vain pulloja ja sellaista isompaa muovia, koska niistä maksetaan paremmin. Tästä johtuisi, että muovipussit ovat iso luontoon ja kaatopaikoille päätyvä ongelma.

      Poista
  2. Sorry se olikin viime marraskuussa; "erilaista Pudongia" yöks!

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)