Lenkille mieleni tekevi

Helsingissä Äiti liikkuu yleensä kävellen tai pyörällä, ainakin alle kymmenen kilometrin päähän suuntautuvat matkat. Parin kilometrin lenkit kotikaupunginosan sisällä sujuvat aina ilman autoa, mikäli mukana ei ole raskasta raahattavaa. Kuopus sai istua nelivuotiaaksi asti rattaissa, koska vaihtoehtona olivat vain rattaat tai autolla kuskaaminen, ja jälkimmäistä Äiti ei laskenut vaihtoehdoksi.

Kerran hän kävi Amerikassa ja kummasteli, kuinka vaikeaa on suurkaupungeissa liikkua ilman autoa. Käly asui aikoinaan Amerikassa, ja vain puolen kilometrin päässä hänen kotoaan sijaitsi suuri ostoskeskus ruokakauppoineen. Mutta ei käly voinut ajatellakaan kävelevänsä sinne, sillä väliin oli rakennettu moottoritie ja junarata. Muttei minkäänlaista ylitys- tai alitusreittiä jalankulkijoille. Joka kerta hänen oli hypättävä autoon piipahtaakseen asioilla viidensadan metrin päässä. Onneksi lähellä oli kuntokeskus, jotta hän saattoi pitää huolta kunnostaan. Automatkan päässä!

Paikoin on Pekingissä liikkuminen aivan yhtä hankalaa. Pekingiä halkovien jokien ylittäminen onnistuu ainoastaan isojen teiden kautta, joten vaihtoehdoksi polkijalle ei jää kuin pysytteleminen näillä teillä. On moottoriteille rakennettu ajokaistojen viereen ihan omat kaistansa pyöräilijöille ja muulle hitaammalle liikenteelle, mutta ei näitä pitkin kovin mielellään ajele, koska autoilijat valloittavat ne sumeilematta. Jopa silloin kun muilla kaistoilla on tyhjää!

Toisaalta moottoritietä vielä vähemmän houkuttelee kapea pikkutie, josta pyöräilijöiden kaista puuttuu tykkänään. Kuten Äidin kodin läheinen oikaisureitti, jokea seuraileva viehättävä pikkutie, joka maalaismaisuudellaan houkuttelisi reippaalle lenkille (ainakin silloin kun joki ei haise), mutta jonka englanninkielinen kalmankalsea lisänimi jo kertoo tien vaarallisuudesta: Dead Ayi Road…

Keväällä Äiti ja Isä kerran houkuttelivat lapset pyörälenkille, luvaten näille eväsretken puistoon. Eväät pakattiin reppuun ja poljettiin etsimään sopivaa puistoa. Vaan ainoatakaan julkista puistoa ei löytynyt, tai ne oli suljettu kunnostuksen ajaksi (lähinnä tosin näytti siltä, että puistoja kivettiin parkkipaikoiksi). Loppujen lopuksi eväät syötiin kodin lähettyvillä haisevan joen rannalla.

 

 

Oikopolku joen varrella yllätti

 

Polun varresta löytyi laiton hautausmaa

Tärkeän juhlapäivän, Qingmingin
eli hautojenlakaisupäivän jälkeen...



...lakaistavaa riitti!





Juhlaan liittyy rahan ja muiden esi-isien 
tarvitsemien välttämättömyyksien polttaminen.
Niissä ei selvästikään ollut kitsasteltu

 

 

Eväät syötiin varrella virran

 

Myöhemmin Äiti kuuli muutaman kilometrin päässä sijaitsevasta, uuden hienon hotellin upeasta puistosta, joka on pekingiläisten suosima retkikohde ja eväsretkipaikka. Puisto olisi juuri sopivan pituisen pyöräretken päässä, mutta matkassa on yksi mutta. Perille päästäkseen on matkattava kilometrikaupalla Dead Ayi Roadia pitkin. Ei houkuta. Ajatus reippaasta pyörä- tai kävelyretkestä oli hylättävä.

Puisto jäi kuitenkin kutkuttamaan Äidin mieleen, ja eilen – kun kerrankin oli vapaa sunnuntaina - Äiti, Isä ja esikoinen tekivät puistoon autoretken. Kyllä, juuri näin: autolla on ajettava päästäkseen muutaman kilometrin päähän kävelylenkille puistoon. Mutta kyllä kannatti.
 

 

Aurinkopaviljonki joka ei suojaa auringolta

 

Tekojärven luonnollista kauneutta

 

Perhe eväsretkellä, isoisä torkuilla teltassa

 

Äiti esittelee
"nykykiinalaista" taidetta

 

Supisuomalaista aluskasvillisuutta

 

Ei tee mieli maistaa

 

 

 

Aito metsäpolku

 

 

Mies kalassa, vaimo netissä

 

Setä korjaa moottoria

 

Hedelmänpoimintaa

Aina jostain löytyy ansa





Joku on vähän eväsretkeillyt
 



 

Kuten tavallista, tavarat jäävät paikkaan, missä niitä on viimeksi tarvittu.
Suomessa tämä näky metsässä olisi pelästyttänyt ja olisin alkanut etsiä uhria. Kiinassa tämä näky ei edes hämmästytä:

 

Korkkarit alkoivat kenties hiertää...



Puistosta jo poiskerättyjä roskia...

 

...