perjantai 25. joulukuuta 2015

Itämaan sietäjän joulu


Hóu hóu - tietää se pukkikin että pian alkaa apinan (hóu) vuosi.
 

Joka toinen yö tonttu hiippaili sisään ja piilotti pienen yllätyksen lasten joulukalenteriin. Joka toinen yö se unohti tulla tai ei kiireiltään ehtinyt ajoissa. Taisi olla kyseessä se sama hajamielinen tonttu, joka vuosikausia vieraili Suomen kodissakin – aina silloin kun muisti.

Aamuisin lapset ryntäsivät kurkistamaan kalenteriin ja pettyivät sen ollessa tyhjä. Jossain vaiheessa päivää tonttu muisti tehtävänsä ja hiippaili sisään pelkäämättä talossa liikkuvia ihmisiä. Kukaan ei koskaan nähnyt sitä. 

Kankainen joulukalenteri oli ripustettu portaikkoon roikkumaan sen jälkeen, kun Äiti oli tuloksetta etsinyt valmiskalenteria joka puolelta Pekingiä. ”Mun kaveri sai suklaakalenterin, sen äiti toi sille”, oli kuopus tiedottanut erään Suomi-koulukerran jälkeen. Jotakuta oli siis onnistanut. Mutta kuopus ja sisarukset saivat tyytyä käsintehtyyn perinnekalenteriin, jonka Äiti oli tilannut esikoisen ollessa pieni ja jota lapset pitivät tylsänä, ”koska tonttu aina unohtelee…”

Toisinaan tonttu kyllä muisti tulla yöllä, mutta jätti luukkuun pelkän vihjeen, mikäli tuliainen oli liian suuri mahtuakseen kalenterin pieneen taskuun. Toisinaan tuliainen oli niin kummallisessa paikassa, ettei Täti edes tajunnut sitä yllätykseksi lapsille, vaan siivotessaan suori pois. Tällöin lapset kovinkin ihmettelivät vihjettä ja soittivat lopulta Isällekin, jospa tämä osaisi ratkaista arvoituksen. Näinä iltoina tonttu joutui piipahtamaan talossa uudelleen.

Eräänä päivänä Isä kysyi kuopukselta, mitä tonttu oli tuonut. Kuopus vei Isän keittiöön, veti erään alalaatikon auki ja osoitti: ”Tällaisia suklaita!”

”Taas tonttu unohti”, huokaisi kuopus roikkuen Äidin jalassa, kun tämä oli lähdössä torille ostamaan joulukalaa. Kolmen viikon jälkeen lapsi oli jo tottunut hiippalakkisen hajamielisyyteen. Aikainen lintu madon nappaa ja ensimmäinen asiakas parhaat kalat päältä, joten Äidillä oli jo kiire hyvästellä lapset. Vastaheränneinä nämä istuivat vielä pyjamissaan ruokapöydän ääressä syömässä aamupalaansa. Heidän ympärillään hääri Täti keittiötä siivoamassa. Vielä kerran Äiti pyörähti sisään hoitamaan jotain unohtunutta, ja Tätiä nauratti seuratessaan vierestä Äidin poukkoilua. Sulkiessaan ulko-oven Äiti kuuli kuopuksen ilonkiljahdukset. Tämä oli käynyt tarkistamassa kalenterin tilanteen uudelleen ja todennut tontun onnistuneen jälleen kerran hiippailemaan sisään kenenkään huomaamatta ja piilottamaan luukkuun suklaata.


 


**

Aatonaattona Äiti nukkui pitkään, koska illalla salaiset jouluvalmistelut olivat venyneet myöhään. Äidin saapuessa alakertaan oli Täti hyörinyt talossa jo pari tuntia ja oli kovin hermostunut. ”Lämmityslaite vuotaa”, touhotti hän ja veti Äidin katsomaan autotallin perälle pannuhuonenurkkaukseen. Putken halkeamasta suihkusi vettä ja Täti kertoi tyhjentäneensä sen alla olevan vadin jo kertaalleen tunnin aikana. Hän työnsi Äidin puhelimen luo ja käski soittaa taloyhtiön toimistoon, managementiin. Äiti soitti ja sai kuulla yhteyshenkilönsä Helenin olevan tavoittamattomissa. Täti nappasi luurin Äidin kädestä ja pajatti kiinaa. Vaikka Äiti ei ymmärtänyt, mitä tämä sanoi, puheen kiihkeydestä päätellen Täti oli hyvin kiukkuinen. Puhelun päätyttyä Äitikin sai moitteet osakseen. Kaikkea Äiti ei ymmärtänyt, mutta nähtävästi Tädin edellinen suomalaisemäntä olisi antanut managementin kuulla kunniansa. ”You are so - hăo”, puuskahti Täti viimeiseksi ja taputti Äitiä olkapäälle ja hävisi töihinsä rauhoittumaan. Hăo - Äiti arveli sen tässä tilanteessa tarkoittavan, että hän on aivan liian kiltti, pitäisi olla tiukempi. Mutta eihän Äidin tarvitse. Hänellähän on ayi, Täti, joka pitää huolta.



Ei mennyt kuin hetki ja ovikello soi. Korjausmies kävi tarkistamassa tilanteen toivottomuuden, pani samalla merkille ulko-oven kahvankin olevan rikki (siitä oli soitettu managementiin jo edellisenä päivänä, mutta edelleenkin tänä päivänä se on korjaamatta).

Äiti soitti Isälle ja Isä pani kiukkuisen viestin vuokranantajan välittäjälle. Sille samalle, joka previsiitillä esitteli Äidille ja Isälle asuntoja eikä ole enää suostunut näyttämään heille naamaansakaan kevään huonekalusotkun jälkeen. Sama putki oli ollut rikki jo vuoden päivät, valuttanut vettä lattialle jo edellisenä talvena, jolloin Isä asui talossa yksinään. Silloin management oli vuokranantajan puolesta ehdottanut, että korjataan putki kesällä, koska silloin lämmitys on joka tapauksessa kytketty pois päältä. Kesällä putkea oli käyty ihmettelemässä ja väitetty Isälle homman olevan hoidossa, että putki olisi vaihdettu. Niin kuin yleensä hommat hoidetaan Kiinassa, väitetään, että olisi korjattu, vaikkei mitään ole tehty. Ja lykätään ja lykätään, kunnes viimein pettää... Ja nyt putki sitten petti, juuri jouluaaton aattona. ”Kiinnostaako teitä vuokrasopimuksen uusiminen”, varoitteli Isä välittäjää ja vuokraemäntää viestissään.

Iltapäivällä Äidin väsätessä joululaatikoita ja Tädin lopetellessa työpäiväänsä soi ovikello uudelleen. Nyt tuli paikalle erikoiskorjausmies. Mies katsoi putkea, pudisteli päätään ja totesi, että tämähän voi räjähtää. Silloin Äidille tuli kiire soittaa managementiin. Helen ymmärsi, että hänen kotiinlähtönsä voisi viivästyä, sillä nyt oli tosi kyseessä. Parin tunnin päästä vesikierto oli katkaistu ja kaikki patterit tyhjennetty. Onneksi Äiti oli paistanut joululaatikoita uunissa koko päivän, sillä muutoin talossa olisi ollut illalla jääkylmä. Sillä vaikka heillä pitäisi olla useampi lämmönlähde, niitä ei voi käyttää. Ilmanlaadun ollessa huono ei voi lämmittää ilmastoinnin avulla, koska se ottaa ilman ulkoa, sitä saasteista ilmaa. Ja nyt on ilmanlaatu ollut jo viikon ajan todella surkea, edellisenä viikonloppuna viranomaiset olivat julistaneet savusumun vuoksi historian toisen red alertin, punaisen varoituksen, neljäksi päiväksi Pekingiin. Lattialämmitys puolestaan on niin tukossa, ettei se liene toiminut enää vuosiin. Samoin on pattereistakin suurin osa aivan tukossa. Ne eivät enää kelpaa kuin asunnon markkinointiin uusille hyväuskoisille vuokralaisille…

Paria tuntia myöhemmin korjaaja tuli kertomaan: ”Hăo!” Nyt on hyvä. Korjattu.

**

Ensin joulupukin ei pitänyt tulla kuin vasta joulupäivän vastaisena yönä. Tämä oli isosiskon idea ja hän oli saanut pikkusisarukset innostumaan ajatuksestaan. Kuopuskin oli sitä mieltä, että pukki tulee yöllä savupiipusta. Paria päivää ennen joulua Äiti vielä varmisti pienimmäiseltä, onko tämä varmasti sitä mieltä, ettei halua nähdä pukkia tänä vuonna. Kuopus oli hetken mietteissään ja totesi sitten hiljaa: ”Kyllä mä sittenkin haluaisin halata joulupukkia.” Isosisko esitti vastalauseita, mutta Äiti toivoi tontun kuulevan pienen pojan hiljaisen toivomuksen.

Ja tonttu kuuli. Seuraavana päivänä tuulen puhaltaessa hetkellisesti savusumun muualle ja auringon paistaessa siniseltä taivaalta heilahti ikkunan takana pukin punainen viitta ja valkoinen parta. Kuopuksen toive toteutui: hän sai halata pukkia - jopa kolme kertaa. Pukin lähdettyä kului viisi minuuttia ja kuopus oli repinyt kaikki pakettinsa auki. Kirjojen päällä repsotti vielä puoliksi revitty lahjapaperi, sisältöä oli vain kurkistettu. Kakkoselle pukki toi paksun kirjekuoren Suomesta, pojan kaikki vanhat luokkakaverit olivat kirjoittaneet hänelle kirjeitä, jotka opettaja oli pakannut yhteen isoon kuoreen. ”Paras joululahjani,” huokaisi Kakkonen haikeana.


 

Toive toteutettu



**

Jouluaattona ulkomaalaisten keskuudessa levisi poliisin tekemä tiedote länsimaisiin kohdistuneesta uhkauksesta. Sen mukaan joku aikoo joulupäivänä tehdä hyökkäyksen Sanlitunin suositulla ostos- ja ravintola-alueella, jossa jo kesällä joku sekopää-samurai vaani kiinalais-länsimaisia pariskuntia ja seivästi miekalla kuoliaaksi vaalean miehen kanssa kulkeneen nuoren kiinalaisnaisen. Motiivina oli vääränmaalainen poikaystävä tai tämän ihonväri. Tai se että "ne ulkomaalaiset vievät kaikki meidän naiset"...
 
 
Tällä kertaa todellista vaaraa tuskin on, sillä harvat Pekingiin jouluksi jääneet länkkärit haluavat nyt poistua kodeistaan. Sillä saasteet ovat kietoneet taas kaupungin sankkaan savusumuvaippaan.

Äiti ja Isä kantoivat lomalle lähteneiden naapurien kaksi ilmanpuhdistajaa olohuoneen nurkkaan. Neljä putsaria puhdistaa sisäilmaa, mutta tuloksetta. Alakerta vetää kuin seula, sillä se ottaa ilman ulkoa. Pekingissä pitäisi asua folioon käärityssä talossa ja moni varmaan asuukin, sillä muilla suomalaisilla vaikuttaa olevan kodeissaan paljon parempi sisäilma. Vuokraemännän lähettämästä ekspertistä ei ole kuulunut mitään sen jälkeen, kun hän viikko sitten kävi mittailemassa ilmanvaihtokanavien aukot. Piti hänen tehdä jokin suunnitelma suodattimien asentamisesta kanaviin, mutta hän otti ja lähti. Ja hävisi sen sileän tien!
Joulupäivänä Äiti pukee korkokengät jalkaan ja sytyttää ikkunalaudoille kynttilät. Isä tilkitsee kynnykset vessanmatoilla.





Puolen vuoden jälkeen perheen tekee mieli suomalaista ruokaa, vaikkei yksikään ruokalaji maistu samalle kuin Suomessa. Kuivattu tilli ei sovi graavikalan päälle, japanilaisesta ravintolasta ostettu mäti on valmiiksi suolattua ja maistuu liikaa merelle. Ikean silli ei puolestaan maistu millekään. Äidin ensimmäistä kertaa valmistamat laatikot olisivat muutoin onnistuneet, mutta imelletty perunalaatikko paloi päältä ja kuivui liikaa, kun taas porkkanalaatikkoon Äiti raastoi liikaa muskottipähkinää ja lantun puutteessa tehty bataatti-kyssäkaalilaatikko maistui muuten vain oudolle. Punainen kinkku oli sittenkin säilötty nitriitillä, vaikka Äiti ja Isä olivat sitä tilatessaan saksalaisessa lihakaupassa moneen kertaan varmistaneet haluavansa harmaasuolatun kinkun (siis ilman nitriittiä suolatun). Lihamittarin puutteessa (sellaisia ei Pekingin kaupoissa tunneta) kinkku päätyi joulupäivänä uudelleen uuniin. Ja senkin Äiti oppi, ettei rosolliin käytettävien punajuurien säilöntälientä kannata neilikan puutteessa maustaa tähtianiksella. Kyllä niitä neilikoita löytyy lopulta, kunhan vain malttaa odottaa,  siis noin viikkoa ennen joulua. Ja muitakin glögimausteita. Eli jos sitä nyt ostaisi varastoon, ei ehkä ensi vuonna tarvitsisi tuoda ihan kahtakymmentä Meiran pussia Suomesta...











Vaikka Äiti on viettänyt muutaman joulun poissa Suomesta, vain yhden ainoan kerran hän ei ole viettänyt suomalaista joulua juhlapäivinä. Esikoisen ollessa vuoden vanha söi perhe rosollit ja laatikot jo ennen joulua ja herkutteli aattona thaimaalaisella rannalla toisenlaisilla ruoilla. Suomalaiset ruoat ovat kuulunet aina Äidin joulupöytään, vietti hän juhlaa kotona Singaporessa tai ystävän luona Jakartassa. Kaksikymmentä vuotta sitten Merita-pankki tilasi ja Stockmann toimitti ruokia Singaporen suomalaisille. Äidin ja Isän vieraat toivat kotitekoisia laatikoita Suomesta, ja hyviltä ne maistuivat siitä huolimatta, että olivat seisoneet Frankfurtin lentokentällä vuorokauden matkalaukkujen matkustaessa eri koneella kuin niiden mukana matkustaneet vieraat. Harmaasuolattua kinkkua on Äiti metsästänyt ennenkin, yhtenä jouluna hän kyyditsi niitä takakontillisen Singaporen lentokentälle, jotta Sumatran Kerinchin suomalaiset paperikoneperheet saisivat possua muslimimaassa. 
 
 
Kotoisten joulumakujen kaipuussaan kokee Äiti ensimmäisen kerran Pekingissä pistoksen ikävää sydämessään. Se kestää ruokailun ajan.



Onneksi kadunkulmassa täti myy tuoreita kuumia kastanjoita, jotka maistuvat yhtä hyvälle kuin Suomessa eikä iso pussi maksa kuin pari euroa. Jouluruoka se on tämäkin!








4 kommenttia:

  1. Mun ainut joulustressi tuli kalenterien täytöstä! Vekkari piti virittää soimaan 10 min ennen lasten herättelyä ja öisin heräilin tsekkaamaan josko tonttu onkin nukkunut pommiin.... Esikoinen heräsi rapinan joku aamuyö ja sängystään ihmetteli tontun puuhia. Äiti sai pojalta unisen halauksen ja makean naurun varoitellessaan ettei sais heräillä kesken tonttupuuhien jottei tonttu hermostu ja lakkaa käymästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka joulu totean, ettei ikinä enää tontun kalenteria. Ja joka kerta petyn, jos lapset eivät haluakaan sitä vaan ennemmin suklaisen tai lisää Legoja tuovan...

      Poista
  2. Ou no! niin tuttua noi talojen krempat! tsemiä sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, täällä ei taloa ilmaa kremppaa. Eipä meillä sentään kasva vihreä home seinillä, kuten Singaporessa ja täälläkin monissa taloissa! Tai mistä senkään tietää, mitä tuo maali alleen peittää...

      Poista

Mukavaa jos jätät kommentin :)