Eedenistä itämaille: Ginzan salaiset puutarhat

Puutarhat ovat kuin museoita: maanantaisin kiinni. Ainakin Japanissa. Tai ainakin jos kyseessä on maan merkittävin puutarha. Sen Äiti oppi kantapään kautta yritettyään maanantaina päästä tyttären kanssa tutustumaan keisarilliseen palatsiin ja sen puutarhaan. Puutarha valittiin sen tähden kohteeksi, koska museot olivat kiinni. Tosin Tekniikan museo oli auki, ja Isä halusi sinne. Poikia ei tekniikka museossa kiinnostanut, mutta he lähtivät sinne kuitenkin, ennemmin kuin ”jonnekin tylsään puutarhaan”.

Reittiopasteiden puuttumisen vuoksi (tai ehkä ne olivat vain japaniksi) Äiti ja tytär kiersivät koko palatsialueen etsiessään sisäänkäyntiä puutarhaan. Aivan suotta, koska portti olisi löytynyt heti, jos he olisivat valinneet toisen suunnan. Kierto kesti tunnin, mikä oli omiaan kaihertamaan Äidin ja teinin välejä. Loppumatkan Äiti kipitti teinin perässä ja yritti säilyttää edes jonkinlaisen näköyhteyden lapseensa. Rahaton ja kartaton teini otti tuntumaa sekä metropoliin että itsenäisyyteen pelkkä Tokion matkakortti taskussaan. Onneksi kummallakin on yhtä hyvä (tai huono) kunto eikä hän saanut karistettua Äitiä perästään.

Viimein löytyi oikea portti kuninkaalliseen puutarhaan. Siinä luki ”closed on Mondays”!

Jossain tuolla oikealla on etsimämme salainen puutarha...

Lähistöltä löytyi sentään toinen puutarha, viehättävä pilvenpiirtäjien ja sata vuotta vanhan museorakennuksen väliin rakennettu puisto, jossa kukat kukkivat, puut humisevat ja puro solisee. Täällä työpäivän jälkeen toimistoistaan palaavat tokiolaiset rauhoittuvat ja nauttivat syksyisen viileähköstä päivästä puiston penkillä kirjaa lueskellen tai viehättävissä eurooppalaiskahviloissa nauttien viinilasillisesta. Ihana paikka, mutta Äidin vatsa kurisi ja hän halusi maistaa paikallista.

Ginzan valtava risteys (mutta ei "SE tunnettu risteys)

Oli siis saatava murua rinnan alle. Tytär halusi sushia (kuinkas muuten), mutta Äiti ei halunnut pönöttää pöytäliinaravintolassa. Tokion kalleimmasta kaupunginosasta ei kuitenkaan löytynyt japanilaisia pikaruokapaikkoja, ainoastaan pönötyspaikkoja. Joiden ruokalajien hintaa Äiti ei halunnut edes ajatella. Lisäksi kello oli paljon lounasta ajatellen ja vähän päivälliseen nähden. Moni pieni paikka oli kiinni.

Kun he viimein kahden tunnin etsinnän jälkeen löysivät kohtuuhintaisen sushiravintolan ja verensokeri nousi taas, palasivat Äiti ja tytär illan hämärryttyä pieneen puutarhaan ja istahtivat viehättävään kahvilaan puun alle nauttimaan kauniista näkymästä ja kaikkinaisesta kiireettömyydestä.

Sama Ginzan risteys uudelleen, yövalaistuksessaan

Paluu pieneen salaiseen puutarhaan pilvenpiirtäjien keskelle

***

Isä ja pojat olivat muuten sillä välin viettäneet koko päivän Legolandissa ja trikkikuvamuseossa. Astumatta jalallaankaan Tekniikan museoon! Teiniä kiukutti ettei hän ollut päässyt mukaan, Isää kiukutti ettei hän ollut nähnyt tekniikkaa ja Äitiä kiukutti koska hän ei ollut nähnyt mitään. Vain pojat olivat tyytyväisiä päiväänsä...