Koulubussi ruuhkassa eli perehtymistä kiinalaiseen kulttuuriin

Maanantaiaamuna perheen lapsista vanhimmat lähtevät luokkaretkilleen. Heidän koulussaan kaikki luokat aina kolmannesta luokasta ylimpään matkustavat samalla viikolla perehtymään kiinalaiseen kulttuuriin (Chinese Culture Studies kuuluvat myös muidenkin kansainvälisten koulujen opinto-ohjelmaan, mutta vasta ylemmillä luokilla).

Kello seitsemältä aamulla lapset nousevat kotiportiltaan koulubussiin ja Äiti kiipeää perässä lähteäkseen mukaan saattamaan. Heti kun bussi pääsee isolle tielle, sen matka tyssää ruuhkaan. Muutaman kilometrin päässä kotoa ei enää edes madella eteenpäin, vaan linja-auto seisoo käytännössä paikoillaan: 45 minuutin aikana se pääsee kulkemaan vain 200 metriä eteenpäin! Äiti soittaa varoittaakseen Isää, joka on jäänyt kotiin huolehtimaan perheen nuoremmista lapsista, kunnes nämä istuvat omissa koulubusseissaan. Isä kertoo päässeensä matkaan tuntia myöhemmin ja juuttuneensa samaan ruuhkaan. Jossain lähimailla seisoo samassa kilometrien mittaisessa sumpussa myös nuorempien lasten koulubussi.

Viimein Äidin bussi pääsee moottoritien rampille. Koko autoletka matelee ramppia pitkin pyrkien samalle tielle. Kun he viimein ovat expresswayllä ja ylittävät tuloreittinsä, näyttää alempi tie lähes autiolta. Joitain harvoja yksinäisiä pikkuautoja kaasuttelee riemuissaan typötyhjillä kaistoilla, kuin Salama McFinn ralliradallaan. Koko muu Syylari Cityn porukka on erehtynyt valitsemaan saman reitin moottoritiellä. Bussikuski repeää huutamaan jotain kiinaksi ja hakkaa ohjauspyörää. Koulubussin ayi-täti, jonka tehtävänä on huolehtia lapsista, hymyilee ja tarjoaa lapsille karkkia. Ei kuski eikä ayi puhu muuta kuin kiinaa, mutta joku lapsista tulkkaa kuljettajan huutaneen bensan olevan lopussa.

 

Luokkaretkibussien on ilmoitettu starttaavan koulunpihalta kello 8.30, ja lapsia alkaa jo hermostuttaa. Kuski puhuu puhelua jonnekin, ilmoittaa nähtävästi ongelmista koulun bussikoordinaattorille. Isommat lapset soittavat kännyköillään luokkakavereilleen, mutta pienempiä luokkaretkiläisiä on kielletty ottamasta kännyköitä mukaansa, joten heillä ei ole millä ilmoittaa. Heidän puolestaan Äiti tekstaa Kakkosen opettajalle: ”Ruuhkassa. Menee vielä pitkään, ennen kuin olemme koululla!” Hetken päästä Äidin puhelin piippaa, kun opettaja vastaa: ”Emme lähde ilman teitä!”

Pienimpiä lapsia alkaa tylsistyttää ja hermostuttaa. Kaikkein pienimmät näistä ovat vasta viisivuotiaita esikoululaisia. Äidin selän takana kaksi pienokaista kirkuu, heillä on kai joku leikki meneillään. Puolimatkassa toinen pillahtaa itkuun, nyyhkyttää jotain kiinaksi. Äiti kysyy, mikä tällä on hätänä, ja pikkutyttö sopertaa jotain koulun kielellä. Äiti on muminasta ymmärtävinään, että tytön kiinalainen isoisä on lähtenyt kotiinsa ja käskenyt läksiäisiksi tyttöä lukemaan kiinankielisen kirjan, mutta se on kadonnut. Äiti lohduttaa, että voihan tyttö illalla etsiä sitä äitinsä ja isänsä kanssa. Pikkuinen pudistaa päätään ja toteaa: ”Äiti ei ehdi, hän tekee paljon töitä. Eikä ayikaan ehdi, kun hänen pitää laittaa ruokaa.” Hetken päästä suru unohtuu, ja tyttö taas leikkii vierustoverinsa kanssa iloisesti kiljahdellen.  

Toisella tytöllä iskee pissahätä ja loppumatkan ajan hän tuskailee oloaan. Onneksi Äiti on älynnyt aamulla jättää toisen kupillisen kahvia juomatta, sillä hänellä on vielä hyvässä muistissa parinkymmenen vuoden takaa eräs Malesian reissu. Aamupalalla kotona Singaporessa oli ensin litkitty teetä ja sitten hypätty junaan. Malesian puolella Johor Bahrussa vaihdettiin bussiin, mutta asemalla tuli niin kiire, ettei Äiti enää kerinnyt käymään vessassa. Bussimatka kesti tuntikausia eikä kuljettaja suostunut pysähtymään, ei, vaikka Äiti ja kaikki hänen kanssamatkustajansa kuinka rukoilivat. Bussin takaosassa oli vessa, mutta se oli lukittu ja epäkunnossa. Vasta tuntikausien päästä, Melakan kaupungin lähellä kuljettaja päätti pitää paussin ja avuliaat matkustajat kiidättivät Äidin helpotushuoneen luo. Se oli kaikkein alkeellisin vessa, mitä Äiti on ikinä eläissään käyttänyt (vaikka hän on Intiassakin kolunnut monenlaisia paikkoja nuorena reppureissullaan). Betonivajassa ei ollut minkäänlaista pyttyä tai reikää lattiassa, vaan ainoastaan tyhjä koppimainen huone, jossa maa vietti takaseinää kohti. Sen seinän vieressä oli kapea uramainen kouru ja vesijohto. Ura johti sivuseinässä olevaan pieneen reikään, jonne jätökset hävisivät.  

Kun bussi viimein kaartaa koulun eteen, on kello jo kymmenen. Koulumatka on kestänyt kolme tuntia, retkeläiset ovat jo puolitoista tuntia myöhässä sovitusta lähdöstä, mutta kaikki luokkaretkibussit seisovat jonossa odottamassa heitä. Joko jokaisesta autosta puuttuu oppilaita tai ne ovat niin tiiviissä letkassa, etteivät ne pääse lähtemään kuin etummainen kerrallaan. Mitään kiirettä ei näytä olevan, kaikki oppilaat siirtyvät rauhallisesti omien luokkakavereittensa kanssa busseihin. Lopulta kaikki olisi valmista, mutta kuskit yhä puuttuvat. Kun nämäkin viimein löytyvät, niin vähitellen, yksi kerrallaan, bussit starttaavat ja ajavat pois. Jonossa peräkanaa.

 

Illalla kuopus selittää Äidille innokkaasti, kuinka heillä oli kauhean pitkä koulumatka aamulla. Viisivuotias ei vielä kelloa tunne, mutta isoveljeltä Äiti kuulee, että näidenkin koulumatka oli kestänyt kaksi tuntia, vaikkei koululle ole matkaa kuin neljä kilometriä.

**

Perjantaina isommat lapset palaavat luokkaretkiltään ja nuorempien koulussa vietetään juhlaa Kiinan kansallispäivän kunniaksi.

Lapsia laulattaa ja leikityttää musiikin- ja liikunnanopettaja, jonka nimen kielitaidoton kuopuskin oppi hyvin nopeasti: ”MistER Pots, eiku Spot” . Tai jotain sinnepäin. Myöhemmin Äiti on kuullut muilta vanhemmilta kaikkien lasten oppivan tuntemaan tämän opettajan hyvin nopeasti, koska tämä on niin innostava. Ja ekstrovertti. Opettaja johtaa myös koulun bändiä, ja kun eräs pieni tyttö oli halunnut liittyä siihen soittimenaan huilu, vaikkei ollut koskaan ennen huilua soittanutkaan, oli opettaja iloisesti todennut: ”Mukaan vaan, siellähän sitä oppii!”

 

 

 

 

  

Perinteinen kiinalainen tanssi

 

"Pyörät ne pyörivät ympäri..."

 

"I'm a Gummy Bear..."

 

 

 

 

 

 

Kuopuksen juhlan jälkeen Äiti lähtee isoja sisaruksia vastaan. Kävellessään pari kilometriä metroasemalle huomaa hän matkan varrella ostoskeskuksen, eikä voi vastustaa kiusausta piipahtaa. Pekingistä löytyy lähes kaikki samat merkit kuin kotimaastakin (Henkalla ja Maukalla, Zaralla ja Mangolla on näyttävästi puodit lähes jok’ikisessä ostarissa ja kadunkulmassa). Pieni ripaus slaavilaisuutta näkyy kuitenkin Äidin vaatemaussa ja hän on viehättynyt kiinalaiseen muotiin, joka on enimmäkseen värikästä ja hyvin hyvin kimaltavaa. Samoja kiinalaismuotiin perehtyneitä liikkeitä ei näyttäisi löytyvän kahdesta ostoskeskuksesta, vaan jokaisessa on omansa, joten valinnanvaraa on valtavasti. Vierekkäisten liikkeiden hintatasoerot voivat olla todella huimaavat, joten hintalappua kannattaa vilkaista, ennen kuin kiikuttaa ostoksensa kassalle. 

 

 

Suureksi riemukseen Äiti löytää ohuen shaalimaisen villahuivin, jollaisesta hän on pitkään haaveillut. Hinta on korkea, mutta hän on valmis maksamaan sen, onhan hän etsinyt sellaista jo pitkään. Kassalla hänen ilokseen ja yllätyksekseen hinta putoaa jopa 60 prosenttia! Seasonal sale, olettaa Äiti.

Hetken päästä kännykkä soi ja eräs luokkatoverin äiti ilmoittaa lasten bussin olevan tunnin etuajassa, saapumassa jo vartin kuluttua, joten Äidillä tulee kauhea kiire metroon.

Kun Äiti saapuu perille kolme varttia myöhässä, odottelee koulunpihalla tyytyväisiä matkalaisia. Kakkonen pulputtaa luokkatovereilleen koulun kielellä (ei enää englanniksi kuten aikaisemmin) ja on hyvää kaveria näiden kanssa. Matka on ollut hurjan hauska, vaikka hotelli olikin kurja, neljän pojan jakaman huoneen suihku ei edes toiminut, eivätkä nämä ole peseytyneet koko matkan aikana.

Äiti pakkaa omansa ja naapurin pojan koulubussiin ja lähettää kotiin. Itse hän jää odottelemaan isonsiskon paluuta hetkenä minä hyvänsä, mutta tämän bussi on puolestaan pari tuntia myöhässä. Jutellessaan tämän luokkakaverien vanhempien kanssa tulee puhetta siitä alueesta, jossa Äiti aamulla liikkui. Hän mainitsee vierailemansa ostoskeskuksen. ”Ei siellä ole mitään shopping centeriä”, väittävät kyseisellä alueella asuvat naiset. Äiti esittelee ottamaansa valokuvaa. ”Tuohan on outlet!” toteavat naiset. Äiti hämmästyy, pekingiläinen outlet on näköjään hyvin kaukana siitä mielikuvasta, mikä Äidillä on outlet-halleista Suomessa ja aikoinaan Singaporessa. Mutta ilmankos sen huivin hinnasta putosikin yli puolet pois!

 

 

Kukkivaa syksyä

Seuraavana aamuna Kakkonen ilmoittaa haluavansa jutella kavereittensa kanssa, koska hänestä on kiva puhua näiden kieltä. Pohtii, onko näillä jo Whatsapp-ryhmä ja mikäli ei ole, päättää itse luoda sellaisen. Itsetunto on selvästi kasvanut matkalla, eikä Pekingkään taida enää olla hänen mielestään niin kauhea paikka...

**

Luokkaretki päättyy pitkään lomaan, sillä kansainvälisten koulujen oppilailla alkaa maanantaina reilun viikon mittainen kansallispäiväloma. Kiinan kansallispäivä ajoittuu keskisyksyn juhlan yhteyteen, ja niiden lähelle sijoittuu myös täkäläisille tärkeä, koko kansan yhteinen lomaviikko, toinen niin kutsutuista Golden Weekeistä, jolloin koko Kiina ja sen 1,4 miljardia asukasta lomailee yhtä aikaa: koulut ja toimistot suljetaan, tehtaat pysäyttävät toimintansa, ayit ja kuskit lähtevät kotipaikkakunnilleen sukulaisiaan tapaamaan, ja siksi monet kiinalaiset näyttävät ajoittavan häänsä tälle viikolle. Nykyään yhä useammat kiinalaiset reissaavat myös puhtaasti lomailemaan. Finnairin lennot on buukattu täyteen kiinalaisten matkaillessa Eurooppaan. Kaikki täkäläiset nähtävyydetkin pursuavat kotimaisia turisteja, joten Golden Week on huono aika viettää lomaa Kiinassa.  

Työväki ja paikallisten koulujen oppilaat joutuvat vielä muutaman päivän odottamaan omaa lomaansa, sillä virallisesti Golden Week alkaa kansallispäivästä 1.10. ja kestää 7 päivää. Vastaavasti heidän lomansa siis jatkuu muutaman päivän pidempään kuin kansainvälisten koulujen oppilailla. Loman jälkeinen lauantai on taas aivan normaali arkityöpäivä.   

Sunnuntaina, kiinalaisen kuukalenterin 8. kuukauden 15. päivänä (tänä vuonna länsimaisen kalenterin mukaan 27.9.), viettävät kiinalaiset tärkeää keskisyksyn juhlaansa (Mid-Autumn Festival) ihailemalla täysikuuta ja syömällä kuukakkuja (mooncakes). Perheen nuorimmaiset ovat jo edellisellä viikolla itse leiponeet niitä omissa kouluissaan, mutta muu perhe joutuu tyytymään kaupasta ostettuihin teollisiin leivonnaisiin.

 

 

 

 

Maanantaille, koululaisten ensimmäiselle lomapäivälle on luvassa runsasta sadetta, mutta – aivan kuin etukäteen suunnitellusti – lupaa sääennuste kansallispäiväksi ja Golden Weekille aurinkoista ja lämmintä. Järjestetty juttu, toteaa moni länsimainen skeptikko. Pilviin viljellään kemikaaleja sateen aikaansaamiseksi. Ilma puhdistetaan ennen kansallispäivää! Kiinassa kaikki on mahdollista…