Eedenistä itämaille: Ensimmäinen ”Suomi-loma” = pakkotyöleiri

Suomi on taas taaksejäänyttä elämää, ollut jo parin viikon ajan.

Ikävää, ettemme ehtineet tavata kaikkia ystäviämme, mutta onneksi muutaman tapaamisen onnistuimme järjestämään ja näimme joitakin sellaisiakin ystäviä, joita emme ole kohdanneet vuoteen tai pariin. Oli ihana nähdä teitä! Ensi kesälle on nyt suuret odotukset ja suunnitelmat. Jospa silloin tapaisimme sellaisiakin, joita tällä kertaa emme onnistuneet näkemään.

Päällimmäiseksi muistoksemme tästä ”Suomi-lomastamme” on jäänyt kauhea kiire, ja koska täällä Pekingin päässä meitä odottivat uudenlaiset kiireet, olen aivan liian väsynyt kirjoittaakseni kotimaassa viettämistämme viikoista paljoakaan. Kuvat puhukoot puolestaan.

Mökiltä paluun jälkeen esikoinen lähti kymmeneksi päiväksi rippileirille Lappiin ja muu perhe sukuloimaan toisaalle Suomeen. Kun esikoinen palasi riparilta kotiin, heti seuraavana päivänä hänet työnnettiin ruotsinlaivaan. Perhe lähti ex tempore naapurin lapsiperheen kanssa minilomalle. Pieni paussi ja hetken hengähdys tuli tarpeeseen, sillä loppuloma kului vanhempien kuumeisesti pakatessa muuttoa varten.

Muutamaa päivää ennen Pekingiin lähtöä tulivat muuttomiehet pakkaamaan lentorahtina kuljetettavat tavarat, yhteensä noin yhdeksän kuutiollista tavaraa: astioita, vaatteita, leluja ja kirjoja. Niin, oikeastaan TARKOITUS oli lähettää kirjoja lentorahtina ja Äiti ja lapset olivat jo valinneet 500 opusta olohuoneen lattialle muuttomiesten pakattaviksi. Mutta miesten saavuttua paikalle selvisi, että yhdessä lähetyksessä Kiinaan saa olla vain sata kirjaa (lukumäärä piti tarkistaa Kiinan päästä asti). Kaikki kirjat oli käytävä läpi uudelleen muuttomiesten odotellessa vieressä ja valittava niistä painavimmat kolliin pakattaviksi.

Viimeiset päivät Äiti käytti matkalaukkujen pakkaamiseen ja suunnitteli, kuinka sijoittaa 400 kirjaa loppujen Pekingiin lähtevien tavaroiden sekaan kapsäkkeihin. Vieläpä siten, ettei yksikään laukku painaisi enempää kuin sallitut 23 kiloa! Aika moneen kertaan Äiti joutui punnitsemaan ja vähentämään tavaraa laukuista ja ”sinetöimään” ne valmiina odottamaan lähtöä. Samalla Isä tyhjensi kaapeista ja laatikoista tavaroita varastoon, jotta osa kodista vapautuisi vuokralaisten käyttöön.

Lauantaina hyvästeltiin naapurusto vuotuisessa yhteisessä juhlassa lähipuistossa. Sunnuntaina juhlittiin kotona esikoisen ripillepääsyä (pitopalvelu sentään hoiti tarjoilun) ja maanantaina paniikkikiireessä pakattiin viimeisetkin laukut ja suorittiin loput tavarat varastoon. Kello kolme, vain tunnin aikataulusta myöhässä, perhe istui taksissa ja tirautti lähtöitkut matkalla lentokentälle.

Neljän ylimääräisen matkalaukun maksaminen oli aikamoinen operaatio. Perhe häädettiin kaksi kertaa jonosta juuri silloin, kun he pitkän jonottamisen jälkeen olivat pääsemässä tiskille, ja ohjattiin uudelle tiskille. Kaipa he olivat aikamoinen näky neljine täpötäysine työntökärryineen, jokaisella perheenjäsenellä painavat reput selässään ja Äidillä liput ja laput hukassa. Useampi virkailija nimittäin kävi kysymässä, onko heillä jokin ongelma. Ei, ainoa ongelma oli saada tsekattua sisään kymmenen matkalaukkua ja siirrettyä maksu Finnairille. Sitä varten piti jonottaa kolmessa eri paikassa, sillä jokaisesta jonosta tuli häätö, ja viimeisestäkin meinasi tulla…

Perhe ehti kuitenkin ajoissa koneeseen ja lento meni hyvin. Lapset pelasivat taas koko matkan ja tuijottivat telkkaria. Ainoastaan kuopus otti tirsat. Isä nukkui kuin tukki ja Äiti väsymyksestään huolimatta pyöri penkissään koko lennon ajan unta saamatta. Onneksi Äidin selkä, joka oli ollut taas aivan hajalla viimeisten parin viikon ajan ja jonka vuoksi Äiti oli popsinut vahvoja särkylääkkeitä kuin karamelleja, kesti istumisen lentokoneen epämukavassa penkissä – tosin vahvojen särkylääkkeiden avulla. (Nyt Äiti on tehnyt Pekingin-lupauksen ja ryhtyy vuoden tauon jälkeen taas jumppaamaan selkäänsä!)

Yksi laukuista meinasi unohtua kentälle, koska he eivät muistaneet, kuinka monta laukkua oli lähetetty ruumaan ja kuinka monta pakaasia ylipäänsä oli mukana. Onneksi Äiti sattumalta huomasi vielä yhden tutunnäköisen laukun pyörimässä hihnalla. Turvatarkastuksessa heitä jännitti, kuinka käy kirjoja täynnä olevien matkalaukkujen. Hurjia tarinoita kuultuaan Äiti jo näki sielunsa silmillä itsensä kiinalaisessa tyrmässä yritettyään salakuljettaa maahan länsimaista propagandaa (lastenkirjoja ja Aku Ankkoja). Isä puolestaan valmistautui mielessään maastakarkoitukseen ja kirosi perheen lukuinnostuksen.

Isä kulki tullin läpi edeltä kahden lapsen kanssa, Äiti jättäytyi jälkeen ja päästi pari kiinalaisperhettä heidän väliinsä, jottei heitä itseään tunnistettaisi perheeksi ja jotteivät heidän valtavat laukkukekonsa pistäisi tullimiesten silmään. Äidin sydäntä kylmäsi, kun hän näki tullimiehen haluavan läpivalaista yhden Isän laukuista: juuri sellaisen, joka oli täpötäynnä kirjoja! Mutta tullimiehet tekivät väin työtä käskettyä: he läpivalaisivat, mutteivät olleet edes kiinnostuneita laukun sisällöstä. Samanaikaisesti Äiti salakuljetti maahan kaksi kiellettyä kirjaa, Chang Jungin ”Villijoutsenet” sekä ”Kiinan viimeinen keisarinna”, kirjan keisarinna Cixin elämästä.

Aamupäiväunien jälkeen Äiti ja Isä avasivat sähköpostin. Lasten kouluista oli lähetetty kesän aikana kymmeniä viestejä, joita he eivät olleet ehtineet lukemaan. Viestit sisälsivät kymmeniä linkkejä ja ne kaikki liittyivät seuraaviin päiviin ja viikkoihin. Seuraavana päivänä Kolmonen aloittaisi koulun! Kiireet eivät siis ole vielä ohi, ne ovat vain muuttaneet muotoaan…

Sukuloimassa (niin sitä taas päädyimme mökille...)

Mihin niitä kalliita leikkipuistoja oikein tarvitaan??

No, eiväthän kattotikkaat piipitä niin kivasti ja vilkuttele valoja! Sen sijaan tämä lukion pihalta löytämämme kiipeilyteline pihalla saa koko perheen liikkumaan aina hikeen asti... (kaikkea nuo leikki-insinöörit oikein keksivätkään!)

Mummolassa kuopus kietoo kätensä mummon kaulaan: ”Saanko mä pestä kukat?” Hän saa mummolta luvan kastella parvekekukat ja innoissaan kuopus kaataa vettä niiden juurille, varmuuden vakuudeksi kahteen kertaan. Vähän ajan päästä hän käy kurkkaamassa kukkapurkkiin: ”Pitäiskö näille panna vähän lisää vettä. Ne kuivaksii ihan kohta!”

Koko mummolareissun ajan kuopus odottaa saavansa valmistaa sienikeittoa. "Te voitte auttaa", lupaa hän jalosti Äidille ja Mummolle. Loppujen lopuksi Mummo antaa poimimiaan kanttarelleja matkaan, jotta kuopus edes kotona pääsisi tekemään sienikeittoa.