Kiinaa englantilaisittain vai englantia kiinalaisittain

Sairasteluviikon jälkeen Äiti vei pesueensa kiinan kielen tunneille. Tuntien hinnan hän oli käynyt jo etukäteen sopimassa opettajan kanssa: kolmetoista oppituntia perheryhmälle, oppilaina Äiti ja neljä lasta.

Opettaja on hyvin kallis. Tosin Isä sanoo että Äitiä huijataan. Äidiltä opettaja veloittaa puolikkaasta tunnista kaksinkertaisen summan henkeä kohden. Jopa kuopuksesta, joka tulee tunnille jos jaksaa ja silloinkin enimmäkseen huilii lattialla maaten. Jokaisesta 60 minuutin tunnista he maksavat yhteensä 350 rämpylää, noin 50 euroa. Kuulemma muut opiskelijat maksavat samalle opettajalle paljon vähemmän. Äiti vastaa Isälle, että mistä hän tiesi etukäteen hinnoista ja vaikea on jälkikäteenkään sovitusta tinkiä. Äiti ei myöskään halua suututtaa opettajaa, koska ei halua vaihtaa toiseen paikkaan kauemmaksi. Opettajaa on kehuttu hyväksi ja kouluun on lyhyt kävelymatka. Kuopus polkee omalla pyörällään, Äiti juoksee tämän perässä. Muut seuraavat kävellen ja keskenään höpötellen.

Ensimmäisellä tunnilla Äiti maksoi käteisellä koko kurssin etukäteen. Seuraavalla kerralla opettaja esitteli Äidille luokkahuoneen upouudet huonekalut. Taitaa olla kovin kannattavaa tuo kielenopettaminen täällä. Isää vähän epäilyttää.

Opettaja on herttainen, mutta opiskelutahti on tiukka. Paikalle tullaan kirjoittamaan ja lukemaan, ei leikkimään eikä keskustelemaan. Tunnin jälkeen kuluu läksyjen tekemiseen vielä tunti pari. Opettaja on tottunut opettamaan aikuisia, ja hän odottaa lapsilta samaa kuin aikuisilta. Ensimmäisen 60 minuutin oppitunnin aikana opittiin numeroiden logiikka ja kotona piti opetella ja kirjoittaa vihkoon kaikki numerot ykkösestä sataan.

Toisella kerralla opettaja tiukasti kuulusteli kaikki numerot, sekä englannista kiinaksi että toisin päin. Vihotkin hän tarkisti, jotta läksyt on varmasti tehty. Kaikki saivat punakynällä merkinnän hĕn hăo, oikein hyvä. Samalla kerralla uutena asiana opeteltiin ”strokes”, siveltimen vedot kirjoitusta varten. Nämä he piirsivät vihkoihinsa ja kirjoittivat viereen niiden nimitykset pīn yīnillä (länsimaisilla kirjaimilla eli ääntämisohjeilla). Tämän lisäksi kirjoitettiin vihkoihin myös persoonapronominit, omistuspronominit sekä sukulaisuussanat. Kaikki nämä olisi pitänyt opetella.

Kolmannella kerralla opettaja taas kuulusteli sekä numerot että edellisellä kerralla opetetut uudet sanat. Tyytymätön hän oli huomatessaan, ettei perhe ollut lainkaan opetellut siveltimen vetojen nimiä kiinaksi. ”Ne ovat hyvin tärkeitä, jos haluaa oppia kirjoittamaan!”

Sukulaisuussanat ja pronominit Äiti ja lapset osasivat hyvin ja niinpä he tunnilla käänsivät pitkiä lauseita englannista kiinaksi:

My elder sister likes to speak Chinese. 

Does our teacher like reading?

What does your friend like to do?

Kotiläksyksi tuli kääntää kymmenen lausetta kiinaksi sekä kirjoittaa numerot 1-10 seitsemän kertaa kiinalaisin kirjaimin. Sekä tietysti opetella siveltimen vetojen nimitykset!
 

 

 

Äidillekin teki tiukkaa pysyä tunnilla mukana, sen sijaan lapset pärjäsivät yhtä hyvin kuin Äitikin. Siitä huolimatta, että pojille jopa englanti on lähes uusi kieli. Toinen on lukenut sitä vuoden ja toinen ei vielä lainkaan, vaikka onkin lukenut itsekseen paljon pelikirjallisuutta englanniksi pelkästä kiinnostuksestaan ja oppinut sen avulla puhumaan englantia. Kumpikin on kuitenkin ensimmäisestä luokasta lähtien lukenut jotain vierasta kieltä, joten vieraan kielen kuunteleminen on heille tuttua. Kiinantunneilla he ovat pysyneet mukana vauhdissa siinä missä Äiti ja siskokin, vaikka jännitys välillä kimmeltää heidän silmäkulmissaan. Mutta heidän tahtonsa näyttää selviämisensä on vahva, ja onnistumisen ilo lisää heidän innostustaan.

Kuopus oli ensimmäisellä kerralla innokkaasti mukana, kirjoitti ahkerasti omia hieroglyfejään vihkoonsa ja harjoitteli numeroiden käsimerkkejä. Hän myös oppi sanomaan numeroita muiden mukana. Mutta sitten tuli väsähdys ja toiselle tunnille Äiti sai hänet vielä houkuteltua jäätelön avulla. Kolmannella kerralla hän jäi kotiin hoitajan kanssa. Perjantaina hän kuitenkin tuli innokkaasti mukaan, koska Äiti lupasi ahkerille opiskelijoille palkinnoksi sushia.

Neljäs oppitunti oli juhannusaattona, joka sattumalta sattui tänä vuonna päällekkäin kiinalaisen Dragon Boat Festivalin aaton kanssa. Koko perhe Isää lukuun ottamatta marssi taas letkana naapuricompoundiin. Portilla seisova vartija, joka ensimmäisellä kerralla oli tiukannut heiltä talonnumeroa (jota Äiti ei tietenkään muistanut), ei enää kysellyt mitään, avasi vain hymyillen portin pienelle pyöräilijälle ja auttoi tätä pyörän jäädessä jumiin korokkeeseen).

Tunnin päätyttyä perhe jatkoi matkaansa läheiselle ostarille, jonka kaupat ja ravintolat ovat levittäytyneet sokkeloiselle alueelle mataliin taloihin. Niiden välissä on virallista ja epävirallista parkkialuetta, autoja pyörii sinne sun tänne etsimässä olemattomia parkkipaikkoja siten ettei niillä ole tilaa ohittaa toisiaan. Jalankulkijat, pyöräilijät ja mopoilijat puikkelehtivat autojen välistä.  

Äiti oli saanut ylimalkaiset reittiohjeet kehuttuun sushiravintola Haruun, muttei sitä löytynyt mistään. Alkoi sataa. Ensin vain vähän. Äiti jätti lapset ja kuopuksen pyörän Burger Kingin katoksen alle ja lähti yksinään etsimään Harua. Paikkaa ei löytynyt ja alkoi sataa yhä enemmän. Äiti kyseli tietä sadetta pakoon luikkivilta vastaantulijoilta, mutta nämä eivät tienneet. Juuri kun Äiti oli luovuttamaisillaan, kysyi hän tietä kahdelta brittinaiselta. Nämä tiesivät paikan ja neuvoivat suunnan. Äiti seurasi ohjeita, muttei löytänyt ravintolaa. Satoi jo kaatamalla, hiekkatie oli kurainen ja vesi roiskui ylöspäin hänen väistellessään valtavia kuralätäköitä. Hänen käsintehdyt nahkaiset varvassandaalinsa olivat litimärät, jalat hametta myöten ravassa. Sateenvarjo onnistui pitämään vain kasvot kuivina.

Kun Äiti viimein pääsi takaisin lastensa luo, loppui sade. Lapset perässään hän talutti kuopuksen pyörää läpi parkkipaikan, jossa vallitsi täysi kaaos ja jossa joka askeleella oli myös varottava astumasta valtavaan lätäkköön. Lounasaikaan parkkiksella oli suma autoja, joista osa yritti peruuttaa, muttei päässyt liikahtamaan, koska perässä tulevat puskivat eteenpäin. Yksikään kuski ei tainnut katsoa ajaessaan eteensä eikä peruuttaessaan taakseen. Äidin lapset, jotka Helsingin keskustassakin kulkevat hoomoilasina liikenteen unohtaen, kävelivät suoraan peruuttavien autojen taakse vaaraa tajuamatta. Äiti, joka itse oli kädetön työntäessään pyörää toisella kädellään ja kantaessaan sateenvarjoa toisessa kädessään, ei voinut muuta kuin karjua varoituksia lapsilleen.

Viimein Äiti äkkäsi samat brittinaiset uudelleen ja nämä näyttivät heille tien labyrintin läpi ja osoittivat ravintolan. Äiti tajusi käyneensä useaan kertaan aivan ravintolan vieressä, sitä huomaamatta. Niin pieni ja piilossa oleva paikka se oli.

 

Toista kertaa Äiti ei hevin raaski tuoda koko pesuettaan tähän ravintolaan lounaalle. Viiden hengen sushiateria maksoi järkyttävät 140 euroa (1000 yuania) eikä Äiti saanut kuin pari nigiriä ja muutaman rullan syödäkseen. Lapset toki söivät mahansa täyteen. Äiti laski, että sama määrä California rullia ja nigirejä olisi maksanut Suomessa puolet tuosta hinnasta. Kun lounaan jälkeen he vielä hakivat ruokakaupasta pari pulloa viiniä sekä tarpeet illan pasta Carbonaraa varten (yhteensä 500 yuania eli n. 70e), laski Äiti, että samalla rahalla he olisivat syöneet ayi-tädin tekemää hyvää kiinalaista kotiruokaa kokonaiset kaksi viikkoa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rahansäästön lisäksi Äiti olisi selvinnyt ilman sydämen tykytyksiä ja aiheuttamatta traumoja lapsilleen huutamalla äänijänteensä kipeiksi nähdessään, kuinka lapset taas unohtivat vaarallisen liikenteen aivan täysin. Annettuaan varoitukset lapsille Äiti lähti edellä taluttamaan pyörää. Kun hän kääntyi katsomaan taakseen, näki hän Isoveljen taluttavan kuopusta lähes keskellä ajotietä. Ja autoja tuli kovaa vauhtia kummastakin suunnasta! Lasten totuttaminen Pekingin liikenteeseen vaatii Äidiltä joko silmien totaalisen sulkemisen tai äänijänteiden tuhoamisen.

 

 

 

 
 

 

 

 

 

Kuopus näyttää sopeutuneen Pekingiin hyvin. Illalla suorittuaan astiat pöydästä koneeseen hän kysyi Isältä: ”Saanko mä juanin, ku mä siivosin pöydän?” Hän oli juaninsa ansainnut.

Hyvää juhannusta!