Ei tervettä päivää

Ensimmäinen viikko Pekingissä meni sairastellessa. Lentokoneessa Äiti sai flunssan, joka meni poskionteloihin ja vei hänen äänensä. Kahteen päivään Äiti ei puhunut sanaakaan ja vieläkin ääni on möreä. Sen jälkeen Äidin selkä kipeytyi liian kovan patjan vuoksi. Ohjetaulukon mukaan Äidin pitäisi nukkua pehmeällä tai puolikovalla patjalla, mutta masterbedroomin patjat olivat Ikean ohuimmat ja kovimmat patjat, jotka on tarkoitettu Äitiä paljon painavammille nukkujille. 

Keskiviikkona Äiti vei nuoremmat poikansa tutustumaan näiden tulevaan kouluun ennen koulun sulkeutumista kesän ajaksi. Portilla hän kirjautui sisään ja sai lapun kaulaansa: ”visitor”. Alakoulun kansliasta tarvittiin vielä lupa, jotta toinen suomalaisäiti sai esitellä heille koulun tiloja. Selkä juntturassa Äiti köpötteli naisen ja poikien perässä koulun käytävillä. Myöhemmin Äiti ja lapset ohjattiin kevätjuhlaa katsomaan. Pojat istuivat lattialle pienimpien koululaisten viereen, Äiti henkilökunnan joukkoon matalalle penkille. Selkää kivisti eikä mikään asento tuntunut hyvältä. Välillä hän röhnötti penkissä eteenpäin, välillä makasi penkin päällä selällään. Kaikesta huolimatta hänet vielä päästettiin koulubussin kyytiin, jolla he palasivat kotiin.  

 

Kouluaskartelua



Labyrintti koulupihalla

Luola koulun pihamaalla

 

Viimeinen kevätjuhla kun ei ymmärrä mitään

 

Torstaina kuski vei Äidin maahanmuuttoviranomaisten toimistoon.  Muodollisuudet suuressa toimistosalissa olivat lyhyet, mutta passien mukana toimitettu paperikasa sitäkin järeämpi. Kiinan konsulaattiin Suomeen hautautunut terveystietolomakekin oli saapunut ajoissa kuriirin kyydissä Pekingiin ja toimitettiin muiden dokumenttien joukossa viranomaisille. Onneksi virkailija ei vilkaissutkaan Äitiä, joka nenä punaisena niisti paksua töhnää, päästeli suustaan karhumaista mörinää ja raahusti selkä kumaraisena kuskin talutusnuorassa. Virkailija vain tuijotti edessään olevia papereita ja iski niihin leimoja. Soikeita punaisia leimoja. Paperien mukaan olen terve kuin pukki, joten eiköhän se oleskelulupa heltiä, päätteli Äiti itsekseen. Ellei virkailija sitten satu katsomaan tarkemmin maahanmuuttovirastossa hetkeä aikaisemmin otettua valokuvaa, joka paljastaa kaiken: punaisen nenän ja kivuliaan kärsivän ilmeen.   

Kun viralliset muodollisuudet oli hoidettu, ohjasi kuljettaja Äidin takaisin auton luo. Kodin sijasta Äiti pyysikin kuskia viemään hänet Ikeaan. Tämä ei ymmärtänyt. ”Ii-ke-a, I-kee-a, Ai-ki-ö”, köhi Äiti yrittäen ääntää nimeä kaikin mahdollisin eri tavoin ja kuumeisesti etsi sinikeltaista logoa netistä. Sivu ei auennut. Karttakin hänellä oli valmiiksi ladattuna puhelimeen, mutta sekään sivu ei jaksanut aueta. Kuski otti oman puhelimensa ja soitti, hetken päästä hän ojensi puhelimen Äidille. ”Helou”, huhuili Äiti varovasti. Toisessa päässä oli Isän työpaikan sihteeri, ja tälle Äiti selitti haluavansa päästä Ikeaan.

”Kumpaan Ikeaan?” kysyi sihteeri.  

”Enhän MINÄ tiedä”, ihmetteli Äiti. Viimein hän hoksasi sanoa asuinalueensa nimen ja ehdotti sitä lähempänä olevaa liikettä. Sihteeri antoi kuljettajalle ohjeet kiinaksi ja niin tämä kiltisti toimitti Äidin Ikean portille ja jatkoi sitten matkaansa kuskaamaan muita ihmisiä. Vähän ajan päästä Isä tiedotti saaneensa ilmoituksen, että hänen vaimonsa on mennyt Ikeaan…

Tuntikausia Äiti testaili patjoja. Makoili yhdellä ja kokeili sen pehmeyttä. Kokeili toista ja kolmatta. Välillä punkesi rohkeasti ventovieraiden kiinalaismiesten viereen: nämä kun näyttivät varanneen sängyt kokonaan nukkumiseen.

 

Jousipatjoja testaamassa

 


Tulee sekin aika, jolloin on ikävä lihapullia... Vaan ei ihan vielä:
tofua ja sieniä kiinalaisittain

 

Äiti etsi patjoja, joiden nimet hän oli etukäteen tulostanut netistä, muttei niistä ollut mitään hyötyä. Ei sen nimisiä patjoja ole enää olemassakaan. Myyjä innokkaasti tyrkytti Äidille kaikkein kalleimpia patjoja. Äiti halusi tietää, miksi toinen patja maksaa kaksinkertaisesti enemmän kuin toinen ja yritti turvautua nettiin selvittääkseen patjojen välisiä eroja, muttei sivu auennut edelleenkään. Tuntikausia testailtuaan ja pohdittuaan, välillä lounastettuaan, Äiti neuvotteli Isän kanssa ja päätyi kahdesta halvempaan, tilasi patjat ja kotiinkuljetuksen. Muut ostokset jäivät tekemättä, sillä Äidille tuli jo kiire ehtiä kolmelta taksiin. Pekingissä ei kannata joutua liikenneruuhkaan!  

Taksijonoa ei onneksi vielä ollut. Äiti hyppäsi ensimmäisen auton kyytiin ja näytti kuljettajalle korttia, jossa luki talon nimi ja osoite. Kuljettaja tutki osoitetta tarkkaan ja nyökkäsi ”duì”. Äiti koputti mittaria, kuski nyökkäsi ja pani sen päälle. Perillä Äiti maksoi mittarin summan 52 juania, mutta kuski tulosti pienen kuitin, jossa luki jotain kiinaksi sekä summa ”5”. Kuski selosti kiinaksi, Äiti kyseli englanniksi, kumpikin levitteli käsiään ja hihitteli: ”ei ymmärrä.”  Äiti kaivoi lompakostaan vielä 5 rämpylää ja kuski oli tyytyväinen. Kumpikin huuteli ”xièxie” (kiitos) ja ”bài bài”. Myöhemmin Äiti kysyi Isältä, mistä hyvästä piti maksaa lisämaksua. Se oli moottoritien tullimaksu.

Patjat saapuivat sunnuntaina kuten sovittu, mutta nekään eivät tuoneet helpotusta, vaan tuntuvat kauhean kovilta. Seuraavaksi pitänee hankkia niihin petauspatjat. Niiden testaamiseen ja valintaan kuluu vielä toinen kokonainen päivä. Tällä viikolla Äidin täytyy siis tehdä uusi reissu Ikeaan.

Selkäkipu hellitti vähitellen, räkä kuivui poskelta ja ääni palasi, joten Äidin ei tarvinnut lähteä lääkäriin. Mutta kuopuksen hän joutui viemään sinne, sillä tämän käsivarteen nousi valtava patti.  Muillakin lapsilla oli kädet ja jalat täynnä hyttysten pistosten aiheuttamia isoja punaisia paukamia, joten Äiti luuli patin kuopuksen olkapäässä olevan tulehtunut ja märkivä hyttysenpistos. Lääkäriasemalla lapsi mitattiin ja punnittiin, mitattiin kuume ja verenpaine. Sen jälkeen saksalainen lääkärisetä kysyi: ”Onko lapsi saanut lähiaikoina rokotuksia?”  

Silloin Äiti hoksasi. Tuberkuloosirokotteesta oli häntä varoitettu, että rokotuskohtaan voi nousta iso paukama. ”Hän sai BSG:n kuukausi sitten.” Kaksi lääkäriä tutki käsivarren, puisteli päätään kun Äiti kertoi panneensa patin päälle kortisonivoidetta, antoi salvaa ja laskun: ”1255 juania, kiitos!”  Saipa kuopus tuon 187 euron edestä myös salvaa atopian kuivattamiin sormiinsa. Lääkäri tosin korosti useaan kertaan, että tämä Gehwohl parantaa, koska se sisältää virtsaa. Selväksi tuli, seuraavalla kerralla ei sitten tarvitse hakea iholääkettä lääkäristä asti, löytyyhän sitä lähempääkin.

 

Ei se ollutkaan hyttysenpisto!

Ureaa kehiin, sano tohtori

 

Perheen oltua viikon Pekingissä alkoi elämä näyttää jo paremmalta: Äiti oli toipumassa ja kuopuskin  lääkitty. Riemuissaan Äiti pyysi naapurinrouvan lapsineen kotiinsa päivälliselle, ja tämä otti iloisena kutsun vastaan. Seuraavana yönä Isä ja lapset sairastuivat vatsatautiin…