 |
| Merkkimiesten ruokaa |
Xi’an oli minulle toinen Kiinan must-see nähtävyyksistä Pekingin
ulkopuolella. Jos ei siis lasketa Kiinan
muuria, joka on saavutettavissa Pekingistä käsin. Vähältä piti, ettei Xi’an
jäänyt kokonaan näkemättä, sillä onhan kaksi vuotta aivan liian lyhyt aika asua
ja kokea niin suuressa maassa kuin Kiina. Etenkin kun meidän lomiemme aikaan
myös miljardi kiinalaista lomailee ja silloin tekee mieli pois heidän
jaloistaan.
Viimeisellä lyhyellä lomallamme uhmasimme kohtaloa ja Dragon
Boat Festivalin aikaan matkustimme Xi’aniin katsomaan terrakottasotilaita ja
kaupungin keskiaikaista muuria.
Terrakottasotilaat olivat melkeinpä pettymys, sillä
turistien tungoksessa oli vaikea tajuta sotilaiden historiallista hienoutta. Ne
olivat vain kivisiä patsaita, yksinäisinä lasikaapeissa tai laumana alhaalla
kivisessä laaksossa.
Ensimmäisenä iltana emme löytäneet sisäänpääsyreittiä keskiaikaisen muurin päälle. Tunnin käveltyämme luovutimme ja etsiydyimme eloisien muslimikortteleiden tunnelmalliseen tungokseen. Pieni katuravintola tuotti suuren yllätyksen: sen seinällä komeili mustavalkoisiksi haalistuneita kuvia joskus kauan sitten ravintolaan poikenneista merkittävistä turisteista, jotka tunnistimme kovin tutuiksi. Máo Nuò毛诺 ”pieni (tai karvainen) lupaus”, luki tytär nimen tekstistä. Etsin netistä kolme päivää vanhan Hesarin uutisen ja esittelin kuvia harmaatukkaisesta naisesta hijabin piiloon hiuksensa kätkeneille tarjoilijoille, jotka olivat aivan liian nuoria muistaakseen. Tuskin olivat vuonna 1988 vielä edes syntyneet. ”Hän muistaa, hän oli täällä silloin”, he hymyilivät ja ohjasivat minut isoisän luo, joka ei ymmärtänyt puheestani sanaakaan. Väärä aksentti tai väärä kieli, sillä minun mandariinikiinani ei tuottanut tulosta. Isoisä vain puisteli hämmentyneenä päätään ja jatkoi paistinpannun kääntämistä, kun näytin kuvaa arvokkaasti koristellusta arkusta ja kerroin, että tuo kuvan kaukainen tärkeä vieras, Mauno Koivisto, oli haudattu vain kolmea päivää aikaisemmin. Suomen presidentti, kertoi juhlallisesti kuvateksti seinällä.
Ensimmäisenä iltana emme löytäneet sisäänpääsyreittiä keskiaikaisen muurin päälle. Tunnin käveltyämme luovutimme ja etsiydyimme eloisien muslimikortteleiden tunnelmalliseen tungokseen. Pieni katuravintola tuotti suuren yllätyksen: sen seinällä komeili mustavalkoisiksi haalistuneita kuvia joskus kauan sitten ravintolaan poikenneista merkittävistä turisteista, jotka tunnistimme kovin tutuiksi. Máo Nuò毛诺 ”pieni (tai karvainen) lupaus”, luki tytär nimen tekstistä. Etsin netistä kolme päivää vanhan Hesarin uutisen ja esittelin kuvia harmaatukkaisesta naisesta hijabin piiloon hiuksensa kätkeneille tarjoilijoille, jotka olivat aivan liian nuoria muistaakseen. Tuskin olivat vuonna 1988 vielä edes syntyneet. ”Hän muistaa, hän oli täällä silloin”, he hymyilivät ja ohjasivat minut isoisän luo, joka ei ymmärtänyt puheestani sanaakaan. Väärä aksentti tai väärä kieli, sillä minun mandariinikiinani ei tuottanut tulosta. Isoisä vain puisteli hämmentyneenä päätään ja jatkoi paistinpannun kääntämistä, kun näytin kuvaa arvokkaasti koristellusta arkusta ja kerroin, että tuo kuvan kaukainen tärkeä vieras, Mauno Koivisto, oli haudattu vain kolmea päivää aikaisemmin. Suomen presidentti, kertoi juhlallisesti kuvateksti seinällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos jätät kommentin :)