Oi kotimaista kalaa

Kiinassa ehkä liiankin harvoin mietin ruoan turvallisuutta, syön sitä mitä kaupasta tai ravintolan listalta löytyy. Muut suomalaiset nirsoilevat suurta herkkuani, kuivattua ja suolattua pikkukalaa, sillä tietäähän sen, mistä joesta ne kalat on kalastettu.

 

 

 

 

Mutta kun ensimmäisenä päivänä Suomessa palasin ruokakaupasta valtavan kalasaaliini kera (jälleen kerran olivat lohi ja siika tarjouksessa), jäin vasta miettimään, kuinka onnellisessa asemassa me olemme täällä Suomessa. Esimerkiksi PUHDASTA, turvallista kalaa, jota voimme syödä ihan mielin määrin. Ja kuinka kukkarolle sopivaan hintaan. Lähikaupassamme Pekingissä olisin samalla rahalla (kaksi lohen häntäpalaa ja kaksi siikafilettä) saanut vain 2,5 annospalaa Norjasta tuotua lohta!

 

Lasten riemuksi graavasin kalat. Uusien perunoiden kaverina tarjosin ravintolasillifileitä kuorrutettuna smetanalla ja sipulinvarsilla. Tuntemattomia herkkuja Pekingissä. Niin kuin "uudet perunatkin", jotka eivät uusina ruokapöytään ennätä.

 

”Jee, meil on tänään tonnikalaa”, kailotti kuopus nähdessään silliviipaleet lautasella.

 

Esikoinen ihasteli: ”Täähän on ihan ku jouluna!”

 

Kuopus ahmotti suunsa täyteen lohta ja vaaleanpunainen pala huulten välistä pilkistäen huokaisi: ”Kyl tää on sitte hyvää!”

 

Niin on. Maailman parasta. Sen tajutakseen täytyy käydä maailman äärissä. Ja kuukauden syötyämme raikasta suomalaista kalaa on pakko myöntää, ettei meillä edelleenkään ole kovin ikävä paksussa öljyssä lilluvia Pekingin ruokia.

 

 

 

 

 

 

 

Oi joi, savukalan päälle vielä kanttarellikastiketta