Back to Beijing

Paluumatkaa ei kukaan odota innoissaan. Tuttavien kysyessä Isä kärjistää kaikkien mietteet lähtötunnelmista: ”Meistä kuusi jäisi mieluummin omaan kotiin Suomeen, jos saisi valita.”
 



Pieni mies isonveljen saappaissa



Äidin mietteet ovat ristiriitaiset. Vasta seitsemän viikkoa aikaisemmin hän ei olisi halunnut lähteä Pekingistä Suomeen: osittain koska Pekingissä elämä oli niin mielenkiintoista, osittain koska hän pelkäsi kotona olevan niin ihanaa ja helppoa, jolloin vaikeuksien voittaminen Pekingissä tuntuisi liiankin rankalta. Suomessa ikiomat tavarat ja mieluinen koti, kaunis piha johon voi aamulla kantaa kahvikupin tarvitsematta ensimmäiseksi siivota pöytää ja jossa hyttyset eivät kiusaa, toimiva puhelin ja netti, kieli jolla selviää arkielämän tilanteista, kaikki tarpeellinen helposti hankittavissa ja hoidettavissa, lyhyet välimatkat ja sujuva liikenne. Elämä siis kaikin puolin helppoa ja mutkatonta.

Jos Äiti varmuudella tietäisi pääsevänsä taas kotiin muutaman kuukauden päästä, olisi palaaminen nyt helpompaa. Tietämättömyys seuraavasta Suomen vierailusta tarkoittaa sitä, että on huolellisesti mietittävä, mitä Pekingiin on nyt pakattava mukaan ja mitä pitää jättää Suomeen seuraavaa käyntiä varten. Nettikaupasta viime talvena tilatut toppavaatteet vievät matkalaukun verran tilaa, puolet laukkujen sallitusta painosta uppoaa erilaisiin pesuaineisiin, apteekkituotteisiin, kenkiin ja kirjoihin. Kenkälaatikoihin jäävän tyhjän tilan Äiti sulloo täyteen sukkia ja pikkuhousuja.
 

 

Kaikki lasten tarvitsemat uudet vaatteet ja koko perheen kengät on tuotava Euroopasta. Jo keväällä Äiti on aloittanut hankinnat tilaamalla nettikaupoista Suomen kotiin odottamaan, ja koko loman ajan hän juoksee kaupoissa ostoslista kännykässään. Ostoslistaan hän on talvella Pekingissä kirjannut ylös kaikkea, mitä sieltä on hankala tai mahdoton löytää. Paljon unohtuu silti hankkia: esikoiselle toppahousut, Kakkoselle kengät, lääkkeitä…  Kaikkein viimeiseksi Äiti kuitenkin hoksaa hankkia kaksi uutta matkalaukkua.

 

  Lähtöpäivän aamuna Isä noutaa kaupasta leipätilauksen: 7 kg Ruispaloja pakkaseen lauantaiaamuja sulostuttamaan. Epätoivoisena Äiti etsii matkalaukuista tyhjää tilaa, johon leivät saisi tungettua, ja punnitsee painorajat ylittäviä laukkuja. Osa tarpeellisista tavaroista on pakko jättää matkasta siinä toivossa, että jospa tänä vuonna perhe saisi vieraita Suomesta ja näiden matkaan mahtuisi muutama ”pikkutavara”.

Pelkkä matkalaukkujen pakkaaminen ei riitä, vaan muutkin omat tavarat on vietävä taas pois ja jäljet siivottava. Sillä seuraavana päivänä talo on jälleen vuokralaisten valtakuntaa.
 

 

 

Perillä Pekingissä

 
Taksimatkalla kuopus ehdottaa: "Nyt kaikki sanoo, kumpi on huonompi: Suomi vai Kiina!"

"Suomi", hän hihkaisee perään omaksi vastauksekseen, pohtii hetken ja korjaa: "eiku Kiina!"