sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Pieniä itsenäisyyden alkeita


Kun esikoinen oli pieni, perheellä jakoi yhteistä pihaa naapureiden kanssa, jossa jo kolmevuotiaan oli turvallista temmeltää kavereiden kanssa. Kuusivuotiaana hän rohkeana tyttönä halusi jäädä yksin kotiin ja sai kokeilla itsenäisyyden alkeita, puoli tuntia kerrallaan. Koululaisena hän ei enää halunnut olla yksin kotona, kotiinhan saattoi tulla murtovarkaita.

Kuopus on pitkään ollut isompien sisarusten hoidokki. Kun Äiti on töissä tai asioilla, kotona on aina joku isompi sisarus hoitamassa. Vaikea siinä on pienen miehen itsenäistyä, kun ei koskaan saa olla yksin kotona.

Niinpä itsenäisyyden alkeet on otettava ulkona. Muutama viikko sitten Pekingissä kuopus lähti ulos ja ilmoitti menevänsä kaverin luokse. Vähän ajan päästä kaveri ilmaantui perheen oven taakse kysymään kuopusta leikkikaverikseen. Siinä vaiheessa Äidillä soivat varoituskellot päässä ja Äiti lähti pyörällä etsimään kuopusta compoundin muurien sisäpuolelta. Kuopus löytyi viimein alueen kauimmaisesta kolkasta, saksalaisen ystäväperheen talon edestä.

”Tulin hakemaan poikia ulos”, hän tomerana selitti Äidille.

”Soititko sitten ovikelloa?” kysyi Äiti. Ei ollut kuopus soittanut, oli kai mennyt pupu pöksyyn.

Ankea kesäpäivä Suomessa. Ulkona tihuttaa vettä. Kuopus pukee takin päälleen ja kengät jalkaansa ja astuu ovesta ulos: ”Mä meen ulos leikkimään”, ilmoittaa hän tomerasti.

”Selvä, muista pysyä puistossa eikä saa lähteä kenenkään vieraan matkaan”, varoittaa Äiti aivan kuin tarvetta olisi. Kuopushan ei koskaan puhu mitään vieraille ihmisille, vilkaisee vain tuimasti otsatukkansa alta ja kääntää katseensa pois.

Hetken päästä ovi käy: ”Mä meen hakemaan kavereita.” Kaverit ovat naapurin isompia poikia, isoveljien ikätovereita, osa poikaporukkaa, johon kuopus on viimeinkin huolittu mukaan juoksemaan pitkin puistoja ja metsiä ja kerääntymään jonkun pojan makuukopperoon seuraamaan kuinka isot pojat pelaavat.

”Ok”, vastaa Äiti. ”Pysykää joko pihalla tai puistossa.”

”Joo.” Ovi sulkeutuu.

Pienen hetken päästä ovi avautuu taas: ”Mä meen pyytämään heitä ulos.”

”Selvä.”

Ovi käy taas: ”Me leikitään jossakin.”

”Mikä on jossakin?” kysyy Äiti.

”Jossakin vaan. Siel mis ne haluu. Kyl mä osaan kotiin.”

”Niin mutta me halutaan tietää, missä sä olet, jos me etsitään sua. Älkää menkö kauas.”

Puolen minuutin välein ovi käy, kun kuopus varmistaa useaan kertaan, että Äiti on ymmärtänyt hänen lähtevän yksin ulos. Isot veljet huokailevat syvään joka kerta ulko-oven sulkeutuessa.

Kohta puoliin pellavainen pää kurkistaa taas sisään: ”Ne on menny A:n kotiin. Voinks mäkin mennä sinne?”

”Voit mennä”, lupaa Äiti.

Vielä kerran ovi avautuu: ”Mä meen siis sinne sisälle.”

”Selväksi tuli”, antaa Äiti vielä kerran luvan.

Ovi sulkeutuu. Seikkailu alkakoon viimein.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)