Painajainen linjalla 6

Käsitys lomasta on tyystin erilainen vanhemmilla ja lapsilla. Lasten mielikuva lomasta on löhöilyä ja laiskottelua kotona, korkeiden kirjapinojen tuhoamista, mahtavia peliskaboja kavereiden kanssa ja tuntikausien ajan teeveen tuijottamista. Lasten mielestä ainoa retki lomalla saa suuntautua jääkaapille. Vanhemmat ovat asiasta toista mieltä. Viimeiset vapaapäiväthän on nimenomaan tarkoitettu lasten kehittämiseen. Ne on tarkoitettu museokäynteihin, teatterivierailuihin, nähtävyyksien katseluun, sivistymiseen. Jos näin ei olisi, olisi lomakin toki lyhyempi.

Kun uuttavuotta on juhlittu ja koulujen viimeinen lomaviikko alkaa, päättää Äiti viedä lapset tutustumaan Pekingin historiaan. Aamupäivällä hän tutkii karttaa ja eri nähtävyyksiä. Mihin kannattaa mennä arkipäivänä, jolloin kiinalaiset ovat töissä ja koulussa? Mihin pääsee helposti julkisilla eikä tarvitse kävelyttää kuopusta ja muita narisijoita pitkiä matkoja? Missä ei kulu montaa tuntia, Äiti ja esikoinen intoudu tutkimaan vitriinejä ja yksityiskohtia tuntikausia, pojat väsähdä ja päivä lopu kesken? Kun vielä ottaa huomioon Pekingin liikenteen ja siirtymisiin kulutetun ajan. Sillä täytyyhän hyvään retkeen mahduttaa bonukseksi myös jotain kivaa, kuten vaikkapa herkuttelutuokio. Siihenkin on varattava aikaa.

Äiti valitsee kohteeksi Lamatemppelin (Yōng hé gōng) ja komentaa lapset pukeutumaan. Kolmonen vastustelee, kiukuttelee ja valittaa, saa lopulta raivarin. Mikään ei ole hyvin. Housut ovat huonot, puristavatkin vielä, Äidin olisi pitänyt muistuttaa pitkien kalsareiden pukemisesta ennen farkkujen pukemista. Eikä hän missään nimessä halua lähteä mihinkään tyhmään temppeliin. Luvatuista herkuistakaan hän ei piittaa. Lopulta Äitikin ärtyy ja komentaa lapsen jäämään kotiin, lounaaksi Täti ei tekisi tälle lasten jokapäiväistä lempiruokaa, paistettua riisiä. Ei myöskään pelejä, Youtubea eikä televisiota. Sen sijaan olisi luettava englanninkielistä romaania.

Jotain hyötyä on siitä, että yksi lapsista jää kotiin. Koska Isäkin on töissä, mahtuu loppuperhe nelistään yhteen taksiin. Äiti tilaa kännykällä Überin, kuski soittaa ja Täti neuvoo tälle määränpään. Überin autot on yleensä uudempia kuin tavalliset taksit, ja niissä on jopa takapenkilläkin turvavyöt. Ainoa ongelma on niiden tilaaminen ilman kielitaitoa, mutta onneksi tällä kertaa Täti auttaa. Auto tulee paikalle ja Äiti ja kolme lasta pakkautuvat kyytiin, Äiti etupenkille ja lapset takapenkille. Kuski porhaltaa jo matkaan, jolloin Äiti vasta huomaa nuorimmaisen turvavyön olevan aivan liian löysällä. Kun auto ajaa portista ulos ja vartijat pokkaavat, pyllistää Äiti heille kumartuessaan taakse kiristämään Nelosen turvatyötä.

Tiibetiläinen Lamatemppeli on mielenkiintoinen, lapsetkin jaksavat kulkea useita taloja peräkkäin ja katsella satoja Buddhan patsaita ja niitä kumartavia ihmisiä. Mahtavin patsaista, 18 metriä näkyvissä oleva Maitreya Buddha, on suorastaan henkeäsalpaava näkymä, etenkin koska halli sen ympärillä on niin pieni. Jokaisessa talossa patsaat ovat hyvin erilaisia, ja ensimmäistä kertaa Äidillekin aukeaa, kuinka erinäköisiä ne ovat eri puolilla buddhalaista maailmaa. Kaikkialla valaistunut oppi-isä ei esiinny isona, leppoisasti hymyilevänä ja kultaisena. Tiibetissä patsaat ovat saaneet vaikutteita hinduilta, ja niinpä yhdessä talossa kaikilla patsailla on sininen pää, kuin hindujen Vishnulla. Toisaalla on kuvia monikätisestä Buddhasta, joka erehdyttävästi muistuttaa hindujumalia ilmassa heiluvine useine käsivarsineen. Valitettavasti sisätiloista ei saa ottaa kuvia, mutta niitä löytyy netistä.
 

 

Temppeliin johtaa pitkä puistotie

 

Sisääntuloa vartioivat mahtavat leijonat

 

Kiinalainen runsas koristelutyyli on esteettisesti enemmän
Äidin mieleen kuin askeettinen japanilainen

 

 

Yksityiskohtien riemusoittoa,
onneksi nämä ovat säilyneet jälkipolvien iloksi

 

Voi sitä loistetta, voi sitä kimmellystä
= kultaukset, aurinko ja saasteeton päivä

 

 

 

 

 

 

Pihalla nousee tynnyriuuneista savua, ja lapset haistelevat ilmassa leijuvaa vahvaa suitsukkeentuoksua. He pohtivat, paistetaanko uuneissa lettuja. Äiti viittaa vieressä kumarteleviin rukoilijoihin, jotka sytyttävät suitsuketikun, polvistuvat rahille ja kumartavat kolme kertaa, sen jälkeen tiputtavat käryävän tikun tynnyriin. Lasten pettymykseksi lettuja ei ole tarjolla.

 

 

 

 

 

Pyörää pyöräytetään rukoillessa

Temppeli on lamamunkkien luostari,
joten munkkejakin näkyy paljon

 

 

 
 

Hienosti he jaksavat kiertää kaikki talot ja tutustua temppelin historiaan. Mutta lopulta Kakkosen varpaat ovat jäässä ja kuopuksen vatsassa kurnii nälkä. Lounasaika on jo kaukana takana. On siis aika lähteä syömään ja Äiti kuljettaa lapset tuttuun kahvilaan. Saavat he lettunsa sittenkin, vaikka se tietää kahta matkaa metrolla sekä pitkää kävelylenkkiä.

 

Luostarin ulkopuolella vanhus kulkee myymässä turkiksia,
vai myykö hän kuolleita eläimiä turkkeineen?

 

 

Dondaqiaon metroasemalla

 

Jäärata ja pomppulinna Työläisten stadionin kupeessa

 

Ensimmäistä kertaa huomasin patsaan Workers' Stadiumin edessä

 

Viimeinkin - auringon jo laskiessa...

 

Kuppi kuumaa: green tea latte

 

... ja ne vohvelit, lipo lipo

 

 

 

Isä on jo ennättänyt lähteä ajamaan töistä kotiin, joten perheen on palattava metrolla. Ensimmäistä kertaa Äiti, joka aina kovin suitsuttaa Pekingin metron puolesta, saa kokea, mitä on todellinen ruuhka. Juuri kun he tyytyväisinä seisovat oviaukon vieressä keskellä käytävää ja pitelevät tangosta kiinni, avautuvat junanovet ja väki velloo laiturilta sisään.  Syöksyy kuin vesi vedenpaisumuksessa, yhdessä humauksessa. Ihmiset todellakin ahtautuvat sisään, tunkeutuvat, työntävät toisiaan ja puristautuvat niin tiukkaan kuin ikinä voivat. Äidin sydän hypähtää kurkkuun, paniikki iskee hänen tajutessaan kuopuksen jäävän jalkoihin, tallautuvan väentungoksessa kuoliaaksi kuten Intiasta kantautuvissa uutisissa. ”Háizi, háizi, háizi”, kiljuu hän toistellen ainoaa mieleensä juolahtavaa varoitussanaa. ”Lapsi!” Samalla hän nostaa nuorimmaistaan niin korkealle kuin pystyy. Tungos pysähtyy, ihmiset lopettavat tönimisen, ihmettelevät ja ehkä osa heistä huomaa aikuisten vyötäröntasolta pilkottavat vaaleansiniset ketunkorvat. Moni naureskelee hämmentyneenä, kukaan ei enää yritä työntäytyä kyytiin, osa ehkä jopa hyppää pois. Ovet sulkeutuvat ja juna lähtee, jättää osan matkustajista laiturille.  

 
”Oletko kunnossa?” kysyy huolestunut isosisko. ”Huuda jos meinaat tukehtua!” Pikkuveli päästelee ääniä ja virnistelee koko viisivuotiaan maitohammasrivistöllä. Kun he seuraavalla asemalla vaihtavat junaa, Äiti ottaa kuopuksen syliinsä, kuten paikalliset. Kerrankin muut matkustajat tekevät tilaa hänen poistuessaan, edes laiturilta ei kukaan yritä hypätä kyytiin ennen kuin hän seurueineen on päässyt ulos junasta.

Seuraava juna on tyhjempi ja he matkustavat mukavasti, mutta kolmas kun saapuu laiturille, katsoo Äiti kauhuissaan täpötäyttä vaunua. Kolmen lapsen kanssa hän ei edes yritä työntäytyä yhden ihmisen mentävään aukkoon, vaikka näkee sen vetävän kymmenen aikuista matkustajaa. Kunhan sopivasti työntää ensin! Kolmen junan he antavat mennä ohitseen, ennen kuin tulee neljäs, jossa on sen verran väljää, että he uskaltautuvat kyytiin. Nuorimmaisen Äiti sijoittaa muiden lasten ja itsensä väliin, penkillä istuvan miehen viereen. Siinä ei ainakaan voi lapsella hengitys estyä. Hätätapauksessa tämän voi heittää miehen syliin.

Kuopus ei ole millänsäkään. Illalla hän ei edes muista koko seikkailuaan, vaan riemuitsee suuresti saadessaan katsoa ”tappelua”, kuten hän Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelua nimittää. Tosin uni tulee, ennen kuin tappelu päättyy Suomen voittoon.