Makumatkalla hutongeissa, osa 1

Koulujen alkamisen jälkeen ei ole jäänyt aikaa tutustua Pekingiin koko perheen voimin. Viikonloput menevät Suomi-kouluun ja muihin menoihin. Hyvin harvoin on minullakaan riittänyt arkisin aikaa tutustua Pekingin nähtävyyksiin, paitsi osallistuessani koulujen järjestämille retkille. Sattumaa tai ei, lähes kaikki tekemäni turistikierrokset ovat suuntautuneet hutongeihin, vanhoille kiinalaisille asuma-alueille. Niissä olen vieraillut jo ainakin kuusi kertaa, joka kerta tietääkseni eri alueella. Kahdella kierroksella teemana on ollut vetonauloista houkuttelevin: ruoka! Paikallinen ruoka…

Lämpimänä lokakuisena päivänä lounasajan mentyä tapaamme Jishuitan-metroasemalla. Olen yksi viidestä suomalaisnaisesta, jotka lähtevät yunnanilaisen, ruoalle sydämensä menettäneen ja erinomaista englantia puhuvan Suen matkaan löytääksemme Pekingin katukeittiön parhaan palat. Kuka voisikaan olla parempi opas tällaisella retkellä kuin Sue, joka on kasvanut ja opiskellut Hollannissa ja palannut muutama vuosi sitten Kiinaan perustaakseen Pekingiin oman yunnanilaisen ravintolansa sekä kaupungin parhaan kokkikoulun.

Läntisen järven maisemia

Kierrämme Xī Hăin eli ”läntisen järven” ja saavumme hutong-alueelle. Ensimmäisenä pysähdymme maistamaan kojusta ohutta lättyä, jonka päälle on paistettu muna ja levitetty kerros vahvoja mausteita, chiliöljyä ja soijapaputahnaa, rapeaa wonton-kuorta sekä paljon vihreätä korianteria. Täydellisen makuinen maustettu lettu, jiān bing. Hinta ei päätä huimaa, sillä syvällä hutongin kätköissä jiān bing maksaa 2 yuania, Sanlitunilla varakkaille länkkäreille sitä myydään 4 yuanilla. Ei siis kirpaise lompakossa, näitä voi ostaa vaikka kaksi saman tien! (Kierroksen jälkeen tämä äänestetään parhaaksi testaamistamme katuruoista.)

Ikkunassa lukee, mitä täällä myydään:
jiān bing

 

 

 

Nam, mikä lätty!

Näin katukeittiössä valmistetaan jiān bing:

Seuraavassa paikassa odotamme kadulla, jotta pienessä liáng pí -keittopaikassa vapautuisi pöytätilaa. Ikkunasta katselemme, kuinka täti pussittaa kastikkeita myöhäisten lounastajien matkaan. Kiinassa on tavallista, että paikallinen take away pakataan pieniin muovipusseihin,  kastikkeineen päivineen. Pussien suut sidotaan ja noutaja ripustaa pussit mopon kädensijoihin roikkumaan. Ja hurum, lähtee ajamaan kastikepussit vauhdissa keikkuen. Kuinkahan usein niiden öljyinen sisältö valuu tielle ja kuskin vaatteille?

Ahtaudumme tädin pieneen kuppilaan ja saamme jaettavaksemme kaksi kasaa, joissa on kastikkeen tummaksi värjäämää tärkkelystä useissa eri olomuodoissa: sekä tofun näköisinä klöntteinä että eripaksuisina nuudelinauhoina ja paloina. Ei pahaa, kyllähän sitä syö, vaikkemme kiinalaisen keittiön parhaimmistoon luekaan. La cucina povera, kutsuisi italialainen. Toisin kuin Italiassa, täällä se on sitä sananmukaisesti, halvoista raaka-aineista valmistettua, ravitsevaa ruokaa. Ruokaa, jonka tehtävänä on täyttää vatsa ja antaa tarvittavat ravintoaineet, joilla jaksaa raskasta työtä. Tärkkelys täyttää vatsan ja pitää nälän loitolla! Myöhemmin tosin löydän netistä blogeja, joissa hehkutetaan liángpín herkullisuutta. Ehkä tämä ruoka vaatii totuttelua. Niin kuin maksalaatikko. 

Keiton raaka-aineet kadulta katsottuna

 

Tärkkelysnuudeli isona levynä

Setä vahtii takahuoneessa poreilevaa nuudelipataa

 

Liáng pí eli "cold skin noodles"
Huomaa muovipussi lautasen päällä, näin säästyy tiskiä!

 

 

Enempää ei jaksa, kierros jatkuu

Välillä poikkeamme torille ihmettelemään sienivalikoiman runsautta ja uusia kasvistuttavuuksia. Sue kertoo, että seesamiöljy kannattaa ehdottomasti hankkia torilta, se on paljon parempilaatuista ja tuoreempaa kuin kaupassa myytävä, sekä paljon halvempaa.

 

Tuoretta seesamiöljyä valumassa...

 

... ja purkissa

 

Maustettuja kasviksia

Lootuksen juuria

 

 

Koska maito puuttuu monen kiinalaisen ruokavaliosta, on soija tärkeä ravintoaineiden lähde. Maistan tulikuumaa kypsytetyistä soijapavuista puristettua maitoa ja totean pysyväni ennemmin lämpimän lehmänmaidon ystävänä, siitäkin huolimatta, että soijamaitoon on sentään lisätty sokeria.

Soijamaitoa pusseittain sekä tofua

 

Juustomassasta,
josta maito on puristettu pois, 
valmistetaan tofua

 

Vastapuristettua tulikuumaa soijamaitoa

 

Matkan varrella pysähdymme useiden kojujen kohdalla maistelemaan erilaisia ruokia. Jiŭcài bĭng ja xiàn bĭng –täytettyjä nyyttejä, joihin olen tutustunut jo aikaisemmilla hutong-reissuillani (ensimmäiset on täytetty kiinansipulilla, jälkimmäiset lihalla). Shāo mài –tahmeariisinyytit muistuttavat muodoltaan pieniä tulivuoria ja maistuvat hyvältä. Niitä myydään kaduilla isoista höyrytysastioista. Muslimien kojussa on tarjolla naanleipiä, niistä on testattava fenkolinsiemenillä maustettu. Ihanaa.

 

Jiŭcài bĭng

 

Naanleipiä



Mitähän listalta tilaisi? Taitaa olla tuo ensimmäinen: Shāo mài



Höyryävät shāo màit

Lähikaupasta ostamaani kiinalaista juotavaa jugurttia imevät lapsemme pillillä aamupalaksi ja välipalaksi. Se on kuin maustamatonta jugurttia, johon on lisätty sokeria - ja paljon. Mutta kaupassa ei myydä sitä jugurttia, jota pekingiläiset nauttivat välipalakseen, sitä, jota ostetaan pienistä kojuista posliinisissa purkeissa ja imetään pillillä kannen läpi. Sillä se vain se on aitoa pekingiläistä jugurttia, suān năita. Näitä purkkeja näkee pöydillä tyhjennettyinä pikkukojujen edessä. Purkin voi palauttaa uudelleen täytettäväksi tai pienestä lisämaksusta sen voi viedä kotiin, mukiksi tai minimaljakoksi. Työnnämme pillin paperisen kannen läpi ja imemme. Jugurtti on todella paksua, se ei tule pillin läpi kuin kunnolla ryystämällä. Ryystämme, mutta puolet jää purkin pohjalle. Ostan kotiin toisen samanlaisen.



Bĕi jīng suān năi,
pekigiläistä hapanmaitoa 



Báijiŭta ("valkoista alkoholia"), kiinalaista pontikkaa poikkeamme ihmettelemään siihen erikoistuneeseen viinakauppaan. Eri tasoisia ja ikäisiä báijiŭ-laatuja on ruukuissa ja kaikkia saisi maistella. Meille riittää yhden lajin maistaminen. Ihan teelusikallisen. Vaikeammaksi menee, kun eräs suomalaisrouva haluaa ostaa báijiŭta kotiinviemisiksi, muttei ollut tuonut omaa astiaa mukanaan. Myyjää alkaa hermostuttaa. Tukimme liikkeen ja estämme oikeiden asiakkaiden pääsyn sisälle. Kai hän viimein löytää jonkin pölyisen astian, johon purkittaa báijiŭta valtavasta ruukusta. Erikoishienoja viinaksia säilytetään liikkeen ikkunassa ja vitriineissä: niihin on säilötty yrttejä, lääkekasveja, juuria, jopa käärmeitä antamaan makua viinaan. Ja kenties tuomaan pitkää ikää ja terveyttä nauttijalleen. Eivät taida olla samppanja ja punaviini ainoat alkomahoolit, joilla on hyviäkin terveysvaikutuksia. Aion kuitenkin jatkossakin pysytellä noissa tutummissa, terveyteni uhalla!

Eri-ikäisiä ja -laatuisia báijiŭ-viinoja

Kalleimmat "lääkeviinakset"

 

Myrkkykäärme pullossa, shé jiŭ 

Punaviiniä voi muuten tilata lyhennetyssä muodossa pyytämällä hóng jiŭta (punaista alkoholia), mutta valkoviiniä halutessaan ei kannata pyytää bái jiŭta, koska silloin saa prosentteja paljon enemmän kuin toivoisi. Oikea sana on bái pú táo jiŭ (valkoinen rypäle alkoholi).

Dāo xiāo miàn ("veitsellä leikatut nuudelit"), hymytön täti veistää taikinakimpaletta ja ohuet nuudelilastut lentävät suoraan kattilassa kiehuvaan liemeen. Ehkä tätiä on kuvattu aikaisemminkin, sen verran vähän häntä ilahduttaa meidän kuvaamisemme. Katselemme hänen nopeita ranneliikkeitään ja erinomaista tähtäyskykyään ja räpsimme valokuvia. Samanaikaisesti meitä tuijotetaan ja kuvataan. Sue kysyy taas naureskellen, kuten on jo pariin kertaan aiemminkin kysynyt, miltä meistä tuntuu olla niin suuren uteliaisuuden ja ihmettelyn kohteena. Vastaan, ettei tämä ole vielä mitään verrattuna siihen hämmästelyyn, kun liikun neljän lapseni kanssa.  Istumme pöytään ja muut asiakkaat, olutta lipittävät miehet kurkkivat meitä salaa. Saamme eteemme höyryävän kuumat annokset jaettavaksi. Nuudeleita, lihaa ja päällä paljon korianteria. Nostelemme puikoilla paloja, jotka ovat imeneet itseensä hyvää makua vahvasta liemestä. Haluaisimme lusikoida lientä suuhumme ja harmittelemme ettei ole välineitä, lusikoita ei ole missään. Vuoroin kohotamme kupin huulillemme ja ryystämme keittoa. Paikalliseen tapaan.  

 

Veitsi heiluu

 

 

 

 

 

 

 

 
Lastujen veistäminen liemeen vaatii harjoittelua:
 

 

 

Viimeiseen paikkaan pysähdymme maistelemaan erilaisia jälkiruokia. Valkoista hyydykettä ruusuvesiliemessä, shuāng pí năi (”douple skin milk”), tahmeariisipalloja ja muita, monenkaan nimen jäämättä mieleeni. Naiset ympärilläni keskustelevat stinky tofusta, fermentoidusta tofusta valmistetusta haisevasta ruokalajista, ja viereisessä pöydässä vanha mies imee pillillä muovimukistaan harmaata juomaa. Kerron pitäneeni hieman Japanissa maistamani naton mausta ja Sue uhkailee käyvänsä hakemassa meille maistettavaksi samaa litkua kuin naapuripöydän vanhuksellakin on edessään. Salaa toivon hänen tekevän niin, mutta muut estelevät. Jää siis tällä kertaa maistamatta, miltä maistuu kiinalainen fermentoidusta soijasta valmistettu juoma.

Kolmessa kipossa shuāng pí năi

Parin tunnin retki päättyy ja hyvästelemme Suen. Muut naiset ovat seuraavana päivänä menossa Suen kokkikurssille leipomaan dumplingeja, mutta minua odottavat muut kiireet. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Hyppäämme Ping’anlin-asemalla metroon.

Kuka tahansa Pekingin matkaaja voi osallistua Suen järjestämälle kierrokselle.