sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Jäähyväisten aika



”Sillon kun tässä paperissa lukee 5, niin oonko mä ny sen verran?” kysyy kuopus ja näyttää numeroa vasta saamansa synttärikortin kannessa.  

”Juuri sen verran, olet iso poika jo”, sanoo Äiti ja pöllyttää pikkumiehen pellavaista päätä.

”Saako 5-vuotiaat pelata Klässiä?” riemastuu poika tarkoittaen isoveljiensä Clash of Clans –nettipeliä.

Äiti epäilee että vaikka kyse onkin jo ihan miehen iästä, ei se vielä kuitenkaan riitä kyseiseen peliin.

Päivällä on juhlittu pojan ja isoveljen yhteisiä synttäreitä. Kaikkien lasten synttäreitä on aina vietetty pitkän  kaavan mukaan kaksilla synttärijuhlilla: toiset kavereille ja toiset suvulle.  Tälläkin kertaa juhlat oli aivan pakko ujuttaa kalenteriin, siitä huolimatta että kalenteri oli jo ennestään täpösen täynnä viimeisiksi viikonlopuiksi.  Hiihtolomaviikolla Isä oli lasten kanssa ”lomalla” Äidin ollessa kaiket päivät töissä. Isä soitteli puheluita, järjesteli asioita, haki tuoreen viisuminsa. Muuttofirmasta käytiin arvioimassa pakattavan tavaran määrä. Lauantaina Isä suori muutettavat tavarat varastoon, koti siivottiin niin hyvin kuin lyhyessä ajassa ennätettiin, kakkuja leivottiin ja lihaa paistettiin. Oli aika ottaa vieraita vastaan.

Synttäreiden lisäksi juhlittiin samalla Isän läksiäisiä. Viikon päästä hän on jo poissa, Äiti ja lapset jatkavat keskenään arkea Suomessa. Isovanhemmilla tuli kyynel silmäkulmaan.

Juhlien jälkeen Isä lähtee urheilemaan. Poikien mentyä nukkumaan kuulee Äiti nyyhkettä lastenhuoneesta. Kolmonen on vielä hereillä: ”Äiti, mulla tuli jo nyt ikävä Isää, vaikkei se oo poissa kuin pari tuntia. Kuinka me selvitään ensi viikolla, kun se on ihan oikeasti mennyt?”

Niin, kuinka me selvitään, miettii Äiti ja silittää pojan kosteaa poskea. ”Kyllä kolme kuukautta menee tosi nopeasti…”

 

1 kommentti:

Mukavaa jos jätät kommentin :)